Meditatiiviset karjalanpiirakat

Koska kesältä on vielä monta mukavaa muistoa esittelemättä, niin taidan postata vielä toisen jutun tänään :) Olen pitkään halunnut leipoa karjalanpiirakoita. Muistan leiponeeni niitä joskus lapsena, mutta muistikuva ei kerro millaisen työpanoksen se tarvitsee eikä sitä, miltä itsetehty piirakka maistuu. Kesällä eteeni tuli tilaisuus kokeilla rypyttäjän arkea, kun mökin pihauuni lämpesi ja tykötarpeet oli koottu kasaan. Edellisenä päivänä tehty riisipuuro oli saanut jäähtyä rauhassa ja nyt oli taikinan teko, sekä itse piirakoiden valmistaminen edessä. Alussa pyöreän muodon saaminen oli hankalaa, mutta piirakkapulikkaa hetken kokeiltuani tekniikka löytyi ja kauliminen tuntui mukavalta, luonnolliselta. Piirakoiden tekemiseen upposi enemmän kuin tunti, mutta aika ei missään vaiheessa käynyt pitkäksi. Keskittymistä vaativa kaulitseminen ja oman rypytystekniikkansa löytäminen vei kaikki muut ajatukset tauolle, käsien tehdessä työtä käskettyä. Meditointia leipomisen muodossa, jonka lopputuloksena kädessäni oli lämmin, rapea, itse leivottu karjalanpiirakka munavoilla höystettynä. Hyvää.