Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vivi Gade. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vivi Gade. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. marraskuuta 2012

Kevyttä askartelua

Sairastuvalla tulee usein tylsää ja silloin on mukava, että voi keksiä jotain tekemistä joka ei kuitenkaan rasita liikaa. Tiistaisesta SMY paketista inspiroituneena taittelin tänään Vivi Gade tähtiä ja ripustin ne ikkunaan muistuttamaan joulun lähestymisestä. Taitteluohjeet olivat mielestäni hieman epäselvät, joten kaivoin youtube videon aiheesta. Video ei kuitenkaan vastannut juuri siihen kohtaan, johon halusin selvennystä, joten lopulta tein tähden alun soveltaen. Jos joku kokeilee tähden tekoa ja juuttuu samaan kohtaan, niin alussa ensimmäisten taittelujen jälkeen tähti käännetään ja taitellaan toiselta puolelta samalla tavalla. Tässä vaiheessa nauhoja on kuitenkin kaksi päällekäin ei vierekkäin, jonka takia taittelin vielä kerran, niin että nauhoja tulee kaksi vierekkäin. 

Tähtien lisäksi päätin kokeilla pakettikorttien tekoa askartelulaatikkoni sisältöä hyödyntäen. Postipaketin ja pizzalaatikon kannet pääsivät hyötykäyttöön :) Mieltä kutkuttaa jo ajatus joululahjojen paketoinnista: höyryävä glögilasi vieressä, itsetehdyt lahjat kauniisiin kääreisiin piilotettuina ja viime silauksena, suloisen pienen pakettikortin kiinnittäminen. 

ps. onneksi kameran kotiutumiseen ei ole enää montaa päivää...


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Viimeinen SMY paketti

Hain eilen postista viimeisen SMY eli Salainen marttaystävä pakettini. Viimeinen paketti osui ja upposi yhtä kovaa kuin edeltäjänsäkin, eikä epäilykseni telepatian olemassaolosta ainakaan vähentynyt.  Tämänkertainen paketti oli oikea paperiaskarteluaarre, joka saapui juuri oikeaan aikaan. Joulukorttien askartelu on ollut jokavuotinen perinteeni ja paketista löytyi ideoiden lisäksi materiaalia niiden väsäämiseen. Ihana -lehti oli täynnä loistavia kierrätysideoita niin pakettikorttien, kuin joulukoristeidenkin tekoon! Lehden lisäksi mukana oli Vivi Gade merkkisen firman askarteluohjeita ja pari valmista paperitähteä. Saman tuotemerkin laatikko-ohje ja malli tuli tarpeeseen, sillä olen juuri pohtinut miten pakkaisin itsetekemät joululahjat kauniisti. Problem solved :)

Ideat ja ohjeet eivät loppuneet vielä tähän, vaan Ihana-lehden ja Vivi Gade -ohjeiden lisäksi mukana oli Hello Sandwich - gift wrapping -lehti, jossa on ideoita paperikassien, paketointipaperien ja muiden lahjatarvikkeiden tuunaamiseen kierrätysmateriaaliajatuksella. Me like! Mukana oli pahveja, kuvioteippejä, kirjekuoria, tarroja, helmipusseja ja pisteenä i:n päällä - ehkä maailma parhaita salmiakkenameja. Makeistehdas Makeidonin tuotteet eivät ole ennestään tuttuja, mutta aion kyllä tutustua jatkossa niihin paremmin! Ja jos koskaan olen karkkikauppayrittäjä, niin Makeidonin salmiakkituotteet tulevat löytymään siitä kaupasta :)

Viimeinen paketti on ehkäpä jännittävin sen takia, että sen mukana tuli kirje, jossa salainen marttaystäväni paljasti henkilöllisyytensä. Lukiessani "paljastuskirjettä", huomasin että meillä on yhdistäviä tekijöitä, kuten hamstraus ja suvussa virtaava käsityöperintö. Kiitos Minna, että olit salainen marttaystäväni ja toivottavasti törmätään väkertelymerkeissä!





http://www.cchobby.fi/Pages/ArticleTag.aspx?tag=vivi-gade-design