Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäkurpitsakeitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäkurpitsakeitto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. syyskuuta 2014

Kesäkurpitsasta on moneksi

En tiedä teistä, mutta itselläni pyörii aika pitkälti ne samat ruoat ja ruoka-aineet viikottaisessa menussa, joka aiheuttaa välillä kyllästymistä koko kokkailuun. Otan välillä itselleni haasteita jonkun uuden ruoka-aineen kanssa, josta en ole niin kovin innoissani ja viime aikoina se on ollut vanhempien tuottoisan kasvimaan ansiosta kesäkurpitsa. 

Kesäkurpitsakeitosta olenkin jo pauhannut ja vaikka se onkin hyvää, niin ei sitä ihan joka päivä halua syödä. Tämän ansiosta lähdin etsimään ideoita internetin ihmeellisessä maailmasta ja törmäsin kahteen reseptiin, joita lähdin kokeilemaan. Toinen oli kesäkurpitsavuoka, joka muistutti lasagnen ja makaronilaatikon risteytystä ja toinen täytetyt kesäkupitsat. En muista mistä reseptistä nämä sai alkunsa, joten en linkkaa tähän mitään suoria linkkejä, mutta ensimmäisessä on siis kesäkurpitsaa ja jauhelihakastiketta kerroksittain, joka kruunataan munamaidolla ja juustolla. Täytetyissä kesäkurpitsoissa käytin myös jauhelihaa täytteenä, herkkusienien, chilin ja paprikan ohella, tietysti juustokuorrutteella. Molemmat olivat kokeilemisen arvoisia ja ensimmäistä voidaan tehdä uudelleenkin. Täytetyt paprikat vievät mielestäni jälkimmäisestä voiton, joten ehkäpä tämä oli kertakokeilu. Mikähän sopisi seuraavaksi haasteeksi, ehkäpä tofu...

ps. Hyvistä keskurpitsaruoista otetaan vinkkejä vastaan!




tiistai 5. elokuuta 2014

Elokuinen kesäkurpitsakeitto

Lomakausi alkaa meidän perheessä olla lopuillaan ja palautuminen kaupunkielämään on aloitettu. Kesäloma oli hitusen erilainen kuin aikaisemmat, pienen uuden ihmisen ansiosta. Onneksi pikkuinen tuntuu olevan sopeutuvaa sorttia, joten kaikki meni loistavasti, vaikkakin erilailla :)

Lomalta paluu ei tapahtunut taaskaan tyhjin käsin, vaan vanhemmat varustivat meidät kesäkurpitsoilla, pinaatilla ja kurkuilla. Viime kesänä hyväksi todettu kesäkurpitsakeittoresepti toimi pohjana, tällä kertaa pinaatilla ja chilillä höystettynä. Keitin yhden kesäkurpitsan vähässä vedessä pehmeäksi ja lisäsin chiliä. Samalla ryöppäsin pinaatin lehdet ja lisäsin ne kesäkurpitsan kaveriksi. Kun kurpitsa oli pehmennyt, soseutin seoksen sauvasekottimella, lisäsin kaksi kananamunaa ja lorauksen ruokakermaa. Sekotin vielä hieman ja annoin kiehahtaa. Maustoin vielä ripauksella suolaa ja chiliä. Namskis!








sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kesäkurpitsakeitto

Kesäkurpitsakausi on parhaimmillaan - ainakin vanhempieni puutarhassa. En ole oikeastaan koskaan pitänyt kyseisestä kasviksesta , mutta kotona käydessä sain maistaa todella hyvää kesäkurpitsakeittoa. Ohjeen alkuperästä en tiedä, mutta tässä se tulee suurpiirteittäin:
Keitä kaksi paloiteltua kesäkurpitsaa (tai sitten yksi valtava) ja sipuli vähässä vedessä pehmeäksi. Sekoita 2dl kermaa ja 2 kananmunaa keskenään. Kaada pehmenneet kasvikset liemineen seoksen sekaan ja soseuta. Mausta. Maku on mieto ja pehmeä, joten keitosta saa muokattua oman mielen mukaisen helposti. Itse käytin chiliä, valkopippuria ja suolaa. Kokeilemisen arvoinen keitos!