Vuosi 2015. Ensinnäkin on mainittava, että numero 5 on lempinumeroni, joten jo vuosiluku itsessään lupaa hyvää tälle vuodelle :D Rakastan suunnittelemista, niihin liittyviä listoja, ideoimista ja innostumista uudesta, niistä muodostuvia projekteja ja kaikkea muuta mitä nyt suunnitteluun kuuluukaan. Uusi vuosi onkin yleensä lempiaikaani, sillä silloin voi tehdä suunnitelmia uudelle vuodelle. Tämä vuosi on hieman erilainen sen suhteen. Pääni yrittää kyllä päivittäin saada suunnitteluvaihteen päälle ja onnistuukin siinä aika ajoin, mutta suoraan sanottuna pää lyö usein tyhjää. Olen helposti tyytymätön ja levoton, kun itselleni niin tuttu ja herkullinen viihtymiskeino on jotenkin epäkunnossa. On vienyt aikaa hyväksyä se ja tutkiskella miten tuon tyytymättömyyden saisi selätettyä. Useimmiten luokseni konttaava pieni neitokainen hoitaa homman puolestani ja unohdan koko asian, mutta välillä istun ajatusteni kanssa yksin ja päässäni surraa kymmenittäin pieniä välähdyksiä asioista joita tehdä - saaden mielen levottomaksi.
Tein yhden uuden vuoden lupauksen itselleni: tyytyväisen ja levollisen olotilan saaminen jokaiseen päivään. Työkaluiksi valitsin kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisen päivittäin sekä erilaisten rentoutusten käyttämisen vähintään kerran viikossa. Motivaattorina toimivat oma perhe, sekä oma hyvä olo. Mielenkiintoista oli, että kun olin päätöksen tästä tehnyt, niin seuraava päivä oli jo erilainen. Olin levollinen ja tyytyväinen, hymyilin ja nauroin enemmän, otin rennomin - en suunnitellut asioita eteenpäin. En ihan täysin luota, että tämä menisi ihan näin helposti, nythän mennään vasta tammikuun alussa, mutta on ollut kiva huomata että väsymyksestä huolimatta pystyn vaikuttamaan omaan olotilaani ja etenkin ympärilläni olevien olotilaan olemalla itse hyvällä mielellä.
Hyvänä keinona on ollut myös ystävältäni saatu neuvo tehdä sellaisia asioita joista nautin. Äitiyden pyörteissä arki rullaa paljon vauvan ympärillä, varsinkin vaiheessa jossa opetellaan seisomaan.. ja helposti ne omat kivat jutut jää taustalle. En ole osannut tehdä niitä, sillä aikaisemmin olen saanut käyttää omaan projektiin aikaa niin kauan kuin siihen on ollut tarvetta. Nyt opettelussa on uudenlainen tekemisen meininki, jossa asioita tehdään hetki kerrallaan ja jätetään ne sitten odottamaan seuraavaa mahdollista hetkeä. Ei kaikkein helpoin asia tällaiselle kaikki mulle heti nyt -persoonalle, mutta selvästi sen opettelu kannattaa sillä siitä on tullut hyvä fiilis.
Hetki kerrallaan -teemalla mennään siis tähän vuoteen ja sehän on ollut koko blogini idea, huomata arjen pienet hyvät hetket. Tänään yksi sellainen hetki oli, kun kokkasin jälleen kerran nostalgiaruokaa lapsuudesta - klimppisoppaa! Kauppapäivänä jääkaappi on aika tyhjä ja silloin ruoan keksiminen on itseasissa kaikkein palkitsevinta. Meillä klimppisoppaa syötiin lapsuuden kodissa tasaisin väliajoin ja pikkuveljestäni tuli jossain vaiheessa meidän perheen klimppi-vastaava. Itselleni on edelleen mysteeri paljonko jauhoja pitäisi munan sekaan laittaa, jotta saadaan oikea koostumus.. Sain kuitenkin mieleiseni taikinan ja hyvää soppaa!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitot. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Sunnuntainen sosekeitto ja voittajafiilis
Jääkaappi vaatii tänään täydennystä, mutta ennen sitä halusin kerätä jäljellä olevat ainekset ja loihtia lounaan. Kaapin kätköistä löytyi tällä kertaa muutama peruna, neljä porkkanaa ja yksi punajuuri. Vielä kun pöydälle oli jäänyt sipuli ja valkosipulin kynsiä, niin ainekset oli koossa kasvissosekeittoon. En ole suuri sosekeittofani, mutta motivaatio "nyhjäistä jotain tyhjästä" sai veden kielelle jo kiehumisvaiheessa (tai sitten se oli nälkä..). Jotta keitto ei jäisi aivan arkiseksi sosekeitoksi, niin keksin vielä paistaa viimeiset vaaleat leipäpalaset suolaisiksi krutongeiksi makealle keitolle vastapainoa antamaan. Sunnuntainen jämäkasvissosekeitonvalmistus jätti jälkeensä täyden mahan ja voittajafiiliksen!
tiistai 4. helmikuuta 2014
Tiistai-illan lohikeitto
Siskonmakkarasoppa, lihakeitto, nakkisoppa, jauhelihakeitto... talvella lumen ja etenkin loskan keskellä tekee usein mieli liemiruokia. Jostain syystä kalakeitto on jäänyt omalta kokkauslistalta kokonaan uupumaan ja tänään oli aika korjata tuo puutos. Perinteisen lohikeiton resepti löytyi maku.fi sivustolta, mutta jostain syystä siihen oli eksynyt ruokakerma.. korjasin tämän virheen laittamalla kuohukermaa ja nokareen voita, mutta muuten noudatin reseptiä :) Yllättävän helppo ja nopea ruoka, joka lämmittää sisältäpäin eikä todellakaan jätä nälkäiseksi.
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Flunssakeitto
Tänään teki mieli tehdä jotain mausteista ruokaa, joka antaisi ympärillä hiipiville flunssapöpöille kyytiä. Löysin reseptivihosta joskus talteenotetun kanakeiton ohjeen, joka kuulosti juuri etsimältäni ruoalta ja suuntasin kauppaan. Jos liemessä on inkivääriä, chiliä, valkosipulia ja currytahnaa, ei keitosta voi tulla pahaa :) Lisäsin keitto-ohjeeseen perunoita ja jätin purjon pois, sekä tuoreen sitruunaruohon sijaan käytin kuivattua, joka tuntui toimivan hyvin. Ensi kerralla heitän joukkoon hitusen enemmän chiliä ja tuorebasilikaa, mutta hyvältä maistui näinkin!
Mausteinen kirkas kanakeitto (4 annosta)
2 rkl öljyä
2 tl punaista currytahnaa
1 sitruunaruoho tai 1-2 tl sitruunaruohotahnaa
pala tuoretta inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
2 kaffirilimetin lehteä
1/2 tl chilijauhetta (käytin puolikkaan tuoreen)
1 l vettä
400 g broilerin filesuikaleita
(1/2 purjosipuli)
2 paprikaa
200 g parsakaalia
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 dl tuorebasilikaa
Kuumenna öljy isossa kattilassa, lisää currytahna, paloiteltu sitruunaruoho, inkivääri, viipaloitu valkosipuli, limetin lehdet ja chili. Kuullota mausteita hetki ja lisää vesi. Kiehauta ja lisää broilerisuikaleet (ja perunat). Anna keitoksen poreilla kevyesti 15 minuuttia ja lisää sitten purjon ja paprikan suikaleet sekä parsakaalinnuput. Jatka keittämistä noin 10 minuttia ja tarkista maku. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Viimeistele basilikalla.
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Pepper-water soup
Pitkän päivän ilta sujui rennosti uuteen reseptiin tutustuessa. Ohje Mulligatawny-keittoon löytyy Pirkan sivuilta ja uusimmasta Pirkka ruokalehdestä, tosin reseptissä mainittua garam masalaa en millään löytänyt kaupasta, joten se jäi omasta keitoksestani pois linssien lisäksi. Inkiväärin, chilin, currytahnan, valkosipulin ja kanelin mausteseos tuoksui taivaalliselta, eikä keiton tekemiseen mennyt kuin puoli tuntia (kiitos veikan apujen). En tiedä voiko luomustani sanoa virallisesti Mulligatawny-keitoksi ilman garam masalaa ja linssejä, mutta hyvää siitä tuli joka tapauksessa :)
ps. Mulligatawny" or "Milagu thanni" means "pepper water
ps. Mulligatawny" or "Milagu thanni" means "pepper water
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

