Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
tiistai 27. tammikuuta 2015
Virkistysrahasto
Mielessä on pitkään ollut ajatus säästölippaasta, johon voisi tiputtaa silloin tällöin kolikoita ja josta niitä voisi hyvin mielin käyttää kahvitteluun, ulkona syömiseen, uuteen vaatteeseen.. kaikkeen pieneen kivaan :D Ensin ajatuksissa oli etsiä kirppikseltä osuuspankin muovinen norsu vuodelta X (mielellään iso vihreä tai valkoinen), mutta en ole sellaiseen törmännyt ja lisäksi tuli tarve askarrella jotain nopeaa, niin päätinkin tehdä säästölippaan itse. Vanha kurkkupurkki, huurremaalia ja Tigerista ostettuja aakkostarroja - tattadaa! Tyhjältä vielä näyttää, mutta olo on tyytyväinen - elämän pieniä iloja.
lauantai 29. kesäkuuta 2013
Ilmaiskirpputori
Hamsteriluonteeni iloitsee, kun löydän jotain omasta mielestäni kauniita esineitä tai vaatteita kotiin viemisiksi. Erityistä mielihyvää ja kiitollisuutta saavat aikaan kierrätetyt aarteet, joihin törmää yllättävissäkin yhteyksissä. Tällä kertaa sellainen tilaisuus osoittautui Juhannuksena, kun saimme shoppailla ilmaiskirpputorilla :) Loistava konsepti! Käytössä kuluneet kupit ja lautaset kertovat omaa tarinaansa, ja vanha lasinen lampunvarjostin sädehtii kauneuttaan kynttilänvalossa.
Kiitos!
Kiitos!
tiistai 1. tammikuuta 2013
Korukerrosvati
Uuden vuoden kunniaksi aloitin tänään vuoden 2013 joulusiivouksen :) Ajattelin aloittaa kerrankin ajoissa voidakseni siivota juuri sen verran kerrallaan kuin sillä hetkellä huvittaa ja saadakseni rauhassa fiilistellä siivouksen lomassa ajankulusta välittämättä. Vuoden ensimmäinen kohde oli koruteline. Vuosien saatossa olen oppinut, että käytän koruja huomattavasti enemmän niiden ollessa näkyvillä. Laatikosta niitä tulee harvoin muistettua aamukiireessä ja valinta helpottuu huomattavasti, kun näkee kerralla koko valikoiman. Olen aikaisemmin käyttänyt henkaria, johon olen mm. pyykkipoikien avulla ripustanut erilaisia viritelmiä, mutta sille on ollut hankala löytää paikkaa ja korvakorujen irrottelu on ollut epäkäytännöllistä. Uusi teline on itseasiassa ollut jo olemassa yli kuukauden päivät, mutta a. se on toimittanut muita tehtäviä ja b. kyseinen siivousinspiraatio on antanut odottaa itseään. Joulukuussa Pitsiä, kukkasia ja itsetehtyä elämää -blogin Tanjalta hankittu kerrosvati on nyt kuorrutettu muffinsien sijaan korvakoruilla, rannekoruilla ja rintaneuloilla! Korukerrosvati on ihanan käytännöllinen, kaunis ja kaiken lisäksi usein kaappiin jäävä astia saa kerrankin olla esillä kokopäiväisesti! Korutelineen siivous, check.
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Keltainen mekko
Pahoittelen jo etukäteen, jos päivitykseni mekoista alkaa tuntua rasittavalta, sillä aion tänäänkin esitellä yhden aikaansaannokseni :) Sain vinttituliaisina Tampellan Marjatta Metsovaaran keltaisen kankaan ja se oli niin ihastuttava, että halusin kokeilla millainen mekko siitä tulisi farkkuyläosan kanssa. Sisävuoreksi palasta ei riittänyt, mutta lapsuudesta tuttu lakana paikkasi sen. Olin lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen, vaikka viimeistelyt jäävätkin odottamaan saumuria.
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Kierrätyslöytöjä
Nyt kun kantarellit on syöty parempiin suihin, voin esitellä viimeisimmät kierrätyslöytöni :) Olen jo aikaisemmin saattanut mainita viehtymykseni erilaisiin lakkeihin, jonka takia pidän viikko sitten ostamaani kierrätyslakkia superlöytönä. Kallion puistokirppikseltä löytyneen kierrätyslakkimyyjän pisteellä kävi todellinen kuhina ja kymmenien erilaisten lakkien joukosta oli hankalaa tehdä valita: retrokuvioinen, vakosamettinen, kukallinen.. Päädyin lopulta valkoiseen, joka on tehty vanhasta pitsilakanasta ja valitsin siihen sinisen tupsun. Loistava konsepti!
Toiset kaksi kierrätyslöytöäni löytyivät UFFista. Tarpeeni vierailla UFFissa lähti alunperin syystakista. Halusin löytää ohuen, vettä ja tuulta pitävän takin (mielellään harmaan), jota voisi käyttää monissa eri tilanteissa. En ihan löytänyt sitä mitä hain, mutta siniseen nahkatakkiin ja tummansinisiin nahkasaapikkaisiin törmätessäni tiesin, etten voi lähteä ilman niitä kotiin. Saapikkaat tuntuivat ihanan pehmeiltä jalassa ja otinkin ne heti käyttöön kaupasta päästyäni. Nahkatakkihan pitää sadetta ja tuulta, joten ihan metsään ei mennyt, mutta tiedän että sen käyttö vaatii hieman totuttelua. Onneksi on koko syksy aikaa!
Toiset kaksi kierrätyslöytöäni löytyivät UFFista. Tarpeeni vierailla UFFissa lähti alunperin syystakista. Halusin löytää ohuen, vettä ja tuulta pitävän takin (mielellään harmaan), jota voisi käyttää monissa eri tilanteissa. En ihan löytänyt sitä mitä hain, mutta siniseen nahkatakkiin ja tummansinisiin nahkasaapikkaisiin törmätessäni tiesin, etten voi lähteä ilman niitä kotiin. Saapikkaat tuntuivat ihanan pehmeiltä jalassa ja otinkin ne heti käyttöön kaupasta päästyäni. Nahkatakkihan pitää sadetta ja tuulta, joten ihan metsään ei mennyt, mutta tiedän että sen käyttö vaatii hieman totuttelua. Onneksi on koko syksy aikaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



