Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. lokakuuta 2014

Junasukat

En muista koskaan neuloneeni villasukkia. Koulussa tehtiin töppöset, joita purettiin ja neulottiin, purettiin ja neulottiin.. mutta niiden jälkeen kantapään tekemiset ovat jääneet muille. Olen onnekas, sillä lähipiiristäni löytyy taitavia puikkojen heiluttajia enkä ole kokenut suurta tarvetta itse tarttua toimeen. Nyt kuitenkin löytyi motivaatio, kun huomasin nauttivani ajatuksesta, että saan tehdä meidän pienelle neitokaiselle itse sukat. Hyväksi havaitut junasukat jäivät pieneksi ja päätin, että tekisin uudet sellaiset. Facebookista löytyi Junasukat 75 v -tapahtuma, sillä kyseinen malli täyttää ensi vuonna tuon kunnioitettavan 75-vuoden iän. (Kannattaa käydä ainakin lukaisemassa junasukkien tarina, jos neulominen ei houkuttele.) Vielä kun sain äidilta apua ohjeen tulkintaan, niin vuolá - sukat alkoivat valmistua melkein itsestään! Eilen täältä löytyikin hyvin tyytyväinen äiti, joka meni odottavin mielin nukkumaan, jotta saisi pukea kylmään syysaamuun vauvalle uudet punaiset sukat ❤️




ps. itselle hankaluutta aiheuttavat kohdat olivat A. kantapään aloitus, sillä olin 1 ja 4 puikon keskellä josta neuvottiin aloittamaan aina sileä neule. Neuloin ensin 1 puikon oikeaa ja aloitin vasta sitten silmukoiden nostamisen. Ja B. kantalapun sivuilta poimittujen silmukoiden jälkeen itse olin tekemässä nurjaa puolta, joten tein ensin sitä oikean sijaan, jolloin yhteen neulomiskavennus tuli nurjalla ja silmukan yliveto kavennus oikealla puolella.


keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Jotain sinistä

Kaikki värit ovat ihania. Toisia suosin enemmän sisustuksessa, toisia taas pukeutumisessa ja jotkut värit vilkahtavat ainoastaan esillä olevissa valokuvissa. Kuitenkin, jos joku kysyy lempiväriäni, vastaan aina sininen. Näin on ollut oikeastaan niin kauan kuin muistan. Teini-iässä sain mahdollisuuden maalata oman huoneeni ja ehkä jo arvaatte minkä väriseksi huoneeni seinät muuttuivat.. Ei siis ole ihme, että kun innostun kutomaan tai virkkaamaan itselleni jotain uutta (tämä tapahtuu kerran vuodessa), niin värinä on yleensä sininen. 

Joku saattaa muistaa viime vuonna esittelemäni Rooman tuliaiset, siniset nahkahanskat. Kyseiset hanskat ovat ihanat, mutta aika usein aivan liian kylmät. Olenkin pitempään etsinyt jotain yksinkertaista, mutta kuitenkin kaunista mallia rannekkeisiin ja sellainen löytyi viime vuoden Koto living -lehden sivuilta (4/2013). Lankalaatikossa inspiraatiota odottanut alpakkalanka sai viimein käyttökohteensa ja lopputuloksesta tuli suloisen lämpimät palmikkorannekkeet. Rannekkeet olivat myös looginen ja odotettu jatko viime vuonna korinpohjaneuloksella tekemilleni säärystimelle. Ehkä ensi talvena on vuorossa sininen pipo... 

ps. Tiesitkö, että sinistä väriä pidetään rauhoittavana ja keskittymistä edistävänä värinä? Lisää väreihin liittyviä tietoja löytyy mm. Coloriasta.




 

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Punaista ja valkoista

Makuuhuoneen verhona ollut Marimekon Kulkue on kaivannut rinnalleen jotain värikästä ja eilen päässä muhinut ajatus muuttui viimein todeksi. Parin viikon takaiselta Ikean reissulta tarttui mukaan todella edullista paksua puuvillaista raitakangasta (Sofia), josta ompelin pylväsverhot Kulkueen kaveriksi. Punavalkoinen raitakuosi on selvää jatkoa aikasemmin tekemälleni matolle, sekä lankalaatikkoina toimiville pallokuosisille hattulaatikoille. Olipa kiva tehdä pitkästä aikaa ompelutöitä - tykkään :)





tiistai 29. tammikuuta 2013

Mielenlämmittimet

Jännä miten villasukista voi tulla niin hyvälle mielelle. Pelkästään ajatus villasukkien jalkaan laittamisesta aiheuttaa kehossa lämpimän tunteen. Syksyllä postasin kuvat kolmista lempivillasukistani ja nyt haluan esitellä uusimmat jalan- sekä mielenlämmittimeni. Sain kyseiset sukat anopiltani synttärilahjaksi ja rakastan niiden kuviointia, korkeutta sekä värejä! Sukat tuovat mieleeni venäläiset maatuskat, Iittalan Satumetsä -astiat ja peltipurkit. Kiitos Mymmeli :)


perjantai 28. joulukuuta 2012

10 mekkoa paketissa

Joulupaketit on avattu ja salaisuudet ovat paljastuneet, joten palaan vielä kerran tekemiini mekkoihin :) Pieniä neitokaisia on ympärillemme kertynyt kymmenen kappaletta, joten mekkoja tuli lopulta tehtyä sama määrä. Olen ehkä aikaisemminkin selittänyt samaa asiaa, mutta itselleni on helpompi tehdä jokin esine tai asia, kun tiedän kenelle se on menossa. Jokaisessa mekossa on siis ripaus saajaansa, omasta näkökulmastani katsottuna.

Kahdessa mekossa on käytetty samaa sinistä ruutukangasta ja ne menivät samanikäisille ystävyksille, kohta 7 v. kummityötölleni ja siskontytölleni. Nähdessäni paidat ja lopulta valmiit tuotteet, ei saajista ollut epäilystäkään :) Kolme pystyraitamekkoa menivät veljentytöilleni, 7 kk, 2 v. (kummityttöni) ja 4 v. siskoksille. Kahteen isompaan mekkoon löytyi vielä viime tingassa sopivat kangasmerkit pisteeksi i:n päälle. Punainen ja sininen ruutumekko löysivät kotinsa 6 kk ja 4 v. siskosten vaatekaapista. Sininen mekko oli ensimmäinen jonka tein ja toi mieleeni nuorimman kummityttöni. Isompaan, punaiseen ruutumekkoon saajan kummisetä keksi käyttäjänsä näköisen lisäkoristeen leppäkerttuineen. Vihreä, vanhalla pitsillä somistettu mekko meni 8 kk ikäiselle mieheni siskontytölle. Nähdessäni kirpparilla mekon yläosassa käytettyä vihreää vakosamettia, tiesin että siitä piti saada pukinkonttiin jotain tälle neitokaiselle :) Keltainen Metsovaaran kankaasta tehty mekko toi mieleeni 4 v. kummityttöni ja pelkäsinkin ensin, että se olisi liian pieni. Mittauksen jälkeen huokaisin helpotuksesta ja kruunasin mekon Angry Birds -kangasmerkillä.

Huomasin vasta perjantaina, että yksi mekoista puuttui. Istuin alas kauluspaitojen keskelle ja valikoin vaaleansinisen ja -ruskean sävyisen paidan 5 v. kummitytölleni. Halusin yläosaan jotain herkkää ja prinsessamaista, joten ompelin kankaasta ruusukkeen, jonka keskelle kiinnitin helmiäisnapin. Kun kaikki mekot olivat viimein valmiita, istuin hetken sohvalla katsellen kymmentä valmista mekkoa ympärilläni ja tunsin ylepyttä. Ylpeyttä, joka koostui onnistumisen tunteesta sekä kiitollisuudesta. Olin saanut mekot todellakin itse tehtyä ja saisimme tänä jouluna antaa ne lahjaksi pienille rakkaille ihmisille ♥ Ja kyllä, minulla on kuusi kummilasta joista viisi on tyttöjä.









torstai 20. joulukuuta 2012

Oma kukkaro

Viime päivinä ompelukoneen tasainen surina on ollut poikkeuksellisesti kotimme äänimaailman hallitsevin soitin. Ompeleminen on ihanan palkitsevaa, kun käden jälki näkyy välittömästi - niin hyvässä kuin pahassa :) Tänään valmistusagendalla oli kukkaro tekijälle itselleen ja siitähän tuli aivan soma. Vanha kangasnäytetilkku sai uuden elämän korttipussukkana. Vielä muutama yö jouluun..



keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Keltainen mekko

Pahoittelen jo etukäteen, jos päivitykseni mekoista alkaa tuntua rasittavalta, sillä aion tänäänkin esitellä yhden aikaansaannokseni :) Sain vinttituliaisina Tampellan Marjatta Metsovaaran keltaisen kankaan ja se oli niin ihastuttava, että halusin kokeilla millainen mekko siitä tulisi farkkuyläosan kanssa. Sisävuoreksi palasta ei riittänyt, mutta lapsuudesta tuttu lakana paikkasi sen. Olin lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen, vaikka viimeistelyt jäävätkin odottamaan saumuria.




tiistai 18. joulukuuta 2012

Pussukoita

Innostuin viime keväänä pussukoiden tekemisestä, mutta jostain syystä kehyslukkojen kiinnittäminen ei onnistunut. Niinpä huomatessani kolmen päivän pussukkakurssin Helsingin työväenopiston sivuilla, olin kärppänä painamassa ilmoittautumisnappia ilmoittautumisen alkaessa ja pääsin kuin pääsinkin kurssille. Heti kurssin alussa selvisi, että pussukoideni suurin ongelma oli ollut se, että niihin oli jäänyt liikaa väljyyttä kehyksen ja kankaan väliin. Opinkin ensimmäisenä, että lukkoja löytyy kahden kokoisia: kapeampia ja leveämpiä. Leveämmät ovat alunperin tarkoitettu nahalle ja juuri näihin olin yrittänyt laittaa puuvillakankaisia pusseja ilman ekstranyöriä. Kapeammat lukot, joita myy muunmuassa Ullakka, sopivat paremmin ohuille kankaille ja niiden käsitteleminenkin tuntui helpommalta. Toinen asia, jota en ollut tehnyt omiin prototyyppeihini, oli liimaus. Opettajan suosittelema teholiima HT2 jähmettyy äkkiä ja liimaa kankaan tiukasti kehyslukkoon kiinni. Liiman kuivumisen jälkeen kehysten painaminen kiinni, joko kauttaaltaan tai sitten vain sivuista, onnistuu parhaiten jonkinlaisilla tasapääpihdeillä. Tässä vaiheessa kannattaa muistaa laittaa nahkaa pihtien ja kehysten väliin välttyäkseen naarmuilta. Pussukoita voi tehdä ylijäämä kankaanpalasista, kangasnäytteistä, vanhoista lakanoista, farkuista ja mistä nyt ikinä keksii kokeillakin :) Ne ovat siis loistava tapa uusiokäyttää kankaita, joskin kehykset joutuu ostamaan uutena. Aikaa, kärsivällisyyttä ja ompelukoneen, niitä tarvitaan tähän hommaan, eikä lopputuloksen onnistuminen ole taattua. Aion silti koittaa vielä saada muutaman pussukan pukinkonttiin...



tiistai 11. joulukuuta 2012

Kierrätysmekot

Esittelin teille aikaisemmin erään touhutiistain tuloksena syntyneen tyttöjen mekon, joka oli tehty vanhasta kauluspaidasta ja vintistä löytyneistä farkuista. Innostuin mekon tekemisestä ja onnistumisentunteesta niin paljon, että päätin tehdä jouluksi muutaman lisää ja esitellä teille loistavan tavan kierrättää vanhoja vaatteita :)

Ohje löytyi vuoden 2009 Suuri Käsityö -lehden numerosta 1 nimellä lappuhame. Samasta ohjeesta löytyy asuun sopivat pöksyt ja jos oikein innostuu, niin voi tehdä vielä myssyn ja tossut mekon kaveriksi. Itse keskityin mekkoihin ja sovelsin ohjetta hieman helpommaksi, sillä käytin helmakankaana kauluspaitojen valmiita, viimeisteltyjä alaosia. Näin säilyin monelta napinläven, napin ja sauman ompelulta. Tein olkakaitaleet farkusta ohjeen puuvillakankaan sijaan, joka tuotti kääntämisvaiheessa hieman haasteita, mutta muutaman kirosanan ja hengittelyhetken jälkeen jokainen kuitenkin onnistui. Mekkojen tekemisessä voi laittaa mielikuvituksen laukkaamaan ja kokeilla painovärejä, kirjontaa, kangasmerkkejä, pitsiä.. miten ikinä mekon haluaakaan koristella! Idearikkaita mekontekohetkiä!!!




maanantai 10. joulukuuta 2012

Touhukas päivä

Tänään oli vallan touhukas päivä, josta jäi ihanan hyvä mieli. Tuotokset eivät ihan vielä ole valmiita, mutta alla oleva kuva antaa vihiä mitä olen puuhaillut.. ja luulen, että voin jo huomenna postata paremman kuvan lopputuloksesta :) Jännää! 


Oletko muuten koskaan syönyt aurajuusto-nakkipiiloja? Jos et, niin suosittelen kokeilemaan ;)




maanantai 3. joulukuuta 2012

Nuutti Norsu

Ihanan kirpeä ja luminen maanantaipäivä! Bussikuskeista lähtien ihmiset tuntuivat olevan paremmalla päällä, kun ympärillä on hieman enemmän valoa. Rakastan talvea, joulua ja joulun odotusta! Meillä on iso perhe, joka tilan ahtaudesta välittämättä kokoontuu saman pöydän ääreen syömään jouluateriaa desipelien nousetessa sallitun rajoihin. Lanttulaatikko on perheessämme superherkku, josta ensimmäinen satsi syödään jo ennen joulua :) 

Tänä vuonna olen ehtinyt panostaa itsetehtyihin joululahjoihin ja nauttinut niiden suunnittelusta sekä toteutuksesta. Löysin syksyllä kirja-alesta loistavan neulekirjan (Laura Long Neulo lempileluja), jossa oli suloistakin suloisempia leluohjeita. Selatessani kirjaa, kiinnitti Nuutti Norsu kiinnostukseni kokeilla tuollaisen lelun tekemistä. Laatikosta löytyi vanhoja sukkalankoja ja niin alkoi norsun väsääminen. Nyt,  tasan kolme viikkoa ennen aattoiltaa, Nuutilta puuttuu enää toinen korva ja häntä. Seuraava neulelelu onnistuu varmasti monella tapaa paremmin kuin Nuutti, mutta luulen että siitä jää kuitenkin se  rakkain ♥ Saa nähdä kenen paketista se aattona löytyykään..

ps. kamerani saapuu viimein huomenna kotiin!




sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joskus käy näin

Joskus käy näin: alkaa touhuta ja touhutessa asiat vain levittäytyvät pitkin kämppää, jonka jälkeen siivous vie enemmän aikaa kuin itse puuhastelu :) No tuleepahan samalla järjestettyä kangastilkut omiin laatikkoihinsa, keskeneräiset työt omiinsa ja silput roskakoriin. Joulun lähestyessä touhuaminen selvästi lisääntyy ja sitä huomaa hymyillen miettivänsä mitä kaikkea pukinkontista tänä vuonna löytyykään..


maanantai 15. lokakuuta 2012

I ♥ Villasukka

Sateisena maanantaiaamuna yksi parhaista asioista on villasukat. Itselläni niitä on tällä hetkellä korissa noin kuusi paria, joista haluan esitellä teille tämänhetkiset suosikkini. 

Uusimmat villasukkani sain 88-vuotiaalta isotädiltäni, jonka käsissä langat muuntuvat päivässä villasukiksi. Sain ensin vihertävänsiniset villasukat, mutta ne olivat tädin mielestä liian isot ja niinpä sain matkaan vielä toisetkin, vaaleanpunaiset. Rakastan niiden koristeellisuutta ja keveyttä, sekä tyttömäistä väriä ♥


Toiset villasukat sain viime talvena mieheni äidiltä ja ne nousivat heti villasukkakulutukseni kärkipariksi. Joka kerta kun laitan ne jalkaani, jaksan ihailla niissä näkyvää kuviointia sekä värejä. Hymyn nostaa huulille myös muistikuva isoista ja pienistä jaloista, joissa on samanlaiset villasukat ♥


Kolmantena esittelen äidin tekemät kestosuosikit, jotka olen jo kertaalleen parsinut pohjasta pidemmän käyttöiän toivossa. Harmaat, pitkävartiset sukat tuovat mieleeni vanhan tuvan, puulattiat ja joulun ♥




torstai 11. lokakuuta 2012

Merelliset tossut

Aikaisemmissa postauksissa on jo vilkkunut alla näkyvät vauvantossut, vaikkakin erivärisinä :) Eilen sain hyvän syyn ottaa jälleen virkkuukoukun käyttöön, sillä meillä oli tänään nimiäiset. Merelliset tossut saivat kylkiinsä ankkurinapit, jotka koitin kiinnittää vauvavarmasti. Illalla maljat nostettiin, ei ainoastaan uudelle nimelle, mutta myös yllätyshääparille! 

tiistai 2. lokakuuta 2012

Touhutiistai


Touhutiistai :) Mitä kaikkea yhteen päivään voikaan mahtua! Ensin pääsin päiväkävelylle maagisen suloisten kaksospoikien seurassa ja löysin samalla reissulla kirpparilta 60 sentillä ihanan vihreän vakosamettikankaan (kiitos Riikka!). Iltapäivästä tulin kotiin Hakaniemen hallin kautta, josta mukaan tarttui pala nokkosgoudaa, vihanneksia, naudan paistia ja lohta. Matkalla kotiin törmäsin vanhaan tuttuun kouluajoilta - ihana yllätys! Kotona lohi pääsi suolalla ja tillillä kuorrutettuna jääkaappiin muhimaan - itsetehty graavilohi on NIIN hyvää!



Päässäni on jo kuukauden ajan pyörinyt vanhoista vaatteista tehty lasten hame ja löysinkin siihen kaavan viime viikolla. UFF:in kahden euron päivästä löydetty ruudullinen naisten kauluspaita ja vintistä löytyneet vanhat farkut muuntuivat muutaman tunnin aherruksen tuloksena pienen tytön hameeksi. Ompelija oli tyytyväinen aikaansaannokseensa, vaikka pientä viimeistelyä se vielä vaatii :)



maanantai 24. syyskuuta 2012

Marjapuuromekko

Oli hauska huomata kesällä, että vinttivaatteiden penkominen on meidän perheessä jo kolmen sukupolven juttu, kun veljentyttöni 4v. lähti kanssani tutkailemaan vanhoja aarteita. Mukaan löytyi kassillinen hameita ja mekkoja, jopa hieman liian pienet haalarisortsit, mutta se ei kuulemma haittaa :) Muutama viikko sitten äitini oli löytänyt uusia aarteita ja niiden seasta löytyi omaankin vaatekaappiin muutama helmi. Mekoista ja hameista suurinosa oli juuri sopivia, mutta pari vaatii mielestäni pientä tuunausta. Tänään tartuin niistä toiseen ja lyhensin sääreen asti ulottuneen helman polven yläpuolelle ulottuvaan malliin. Mekosta tuli ihanan rokahtava runsaine helmoineen ja se sopii hyvin rusettipiponi sekä harmaiden sukkisten kanssa. Vielä kun löytäisi jostain edulliset harmaat saapikkaat.. ja ehkäpä harmahtava tylli- tai pitsialushame on lähiviikkojen projekti. 




tiistai 18. syyskuuta 2012

Desigualin jäljillä

Löysin vintistä vanhat farkut, joihin päätin kokeilla pientä tuunausta. Löysin vauvantossuista ylijäänyttä pinkkiä puuvillalankaa, sekä varastoista jonkun vanhan paidan sinisen extranapin. Tästä on hyvä jatkaa :)



ps. Toinen gluteeniton-maidoton -päivä mennyt hyvin falafelien ja salaatin, sekä eilisten perunarieskojen voimalla. Welcome day 3.

torstai 13. syyskuuta 2012

Rumat tossut

Vaikka kyseessä on onnistumiseen ja kiitollisuuteen painottava blogi, niin välillä on hyvä palauttaa itsensä maanpinnalle ihan julkisestikin. Olo on ollut koko viikon hieman kipeä ja alavireinen. Eilen käperryin illaksi sängylle TV:n ääreen, mutta ohjelmavalikoima ei oikein miellyttänyt ja päätin tehdä samalla jotain käsitöitä. Kaivoin lankalaatikon esille ja löysin pari vuotta sitten ostamani langan, joka ei oikein inspiroi. Päätin ottaa asian haasteena ja aloin virkata kyseisestä langasta lasten tossuja. Tossut valmistuivatkin illan aikana, mutta omasta mielestäni niistä tuli rumat. Kaiken lisäksi niistä tuli erikokoiset :) Harmitti, kun koko ilta oli mennyt virkatessa jotain mikä ei onnistunutkaan, mutta sainpahan aiheen blogiini. Ehkäpä tänään paneudun purkupuuhiin..


maanantai 27. elokuuta 2012

Nahkakorvikset

Sain viime keväänä erivärisiä nahan palasia ja olen monesti miettinyt mitä niistä tekisin. Viime yönä sain inspiraation korvakoruista ja tänään piti päästä kokeilemaan miltä visio näyttää toteutettuna. Ensimmäiset prototyypit valmiina, kehittely jatkukoon :)










maanantai 6. elokuuta 2012

Sinistä ja punaista

Ihana heinäkuu on takana ja paluu arkeen alkaa hiljalleen. Kesältä tarttui mukaan vakan täydeltä aarteita, joita koitan ripotella tänne kuluvan viikon aikana. Aarteeni koostuvat erilaisia asioista jotka saivat suupieleni kaartumaan ylöspäin, tuntemaan kiitollisuutta ja hyvää oloa. Ja mikä parasta, moni niistä matkasi kotiin saakka muistuttamaan kesän valosta. 

Tänään vuorossa on ripaus sinistä ja punaista, värit jotka värittävät loppukesän metsää ja tänä syksynä myös meidän kotia. Vadelma on oma lempparini. Jo sen tuoksu saa veden kielelle ja sen makea, persoonallinen maku leviää suloisesti koko suuhun pelkästään yhden pienen villivadelman voimalla. Toisena tulee mustikka, joka vaan on NIIN hyvää, että metsästä lähteminen ämpäri täynnä tuottaa tuskaa tuhansien mustikoiden vielä jäädessä odottamaan poimijaansa. Mustikansyönnistä jää yleensä myös kiinni.. Kolmantena tulee mansikka, joka on ehdoton aamusmoothiemarja koleina talviaamuina. Mansikka tuo mieleen lämpimät kesäpäivät, rakkaille leivotut mansikkamuffinsit sekä aurinkoiset mökkiaamut. 

Marjojen lisäksi kesältä tarttui matkaan sinipunainen, itse tehty matto. Vanhemmillani on kangaspuut ja äidilläni tietotaito, joten välineet ja tuki oli valmiina uuden taidon opettelemiseen. Valmista tuli ja vaikka itse sanonkin, niin hieno siitä tuli! Kiitos äiti ♥ Nyt vaan virkkamaan väreihin sopivia somisteita!!!