Näytetään tekstit, joissa on tunniste muoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muoti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Rooman tuliaisia ja melkein harmaat kengät

Viikonloppuleskeydestä on selvitty ja Rooman tuliaisina sain maailman kauneimmat nahkahanskat!(Sermoneta gloves) Johtuneeko iästä vai mistä, mutta olen jo pitempään halunnut sellaiset, nimenomaan värikkäät. Jouluna pukki oli kuullut toiveeni ja kuusen alta löytyi kauniit mustat, violetilla rusetilla somistetut hanskat. Lahja piti saada vaihtaa pienempiin joulun jälkeen, mutta yllättäen kyseistä tuotetta ei enää löytynyt ja jäin ilman hanskoja. Vaikka tarkoituksena oli palata asiaan myöhemmin keväällä, olin unohtanut koko asian jo tyystin. Yllätys oli siis kahta mukavampi, kun paketista paljastui unohtunut toive ja vieläpä sinisenä! Uudet siniset hanskani tuovat mieleeni 50-luvun ja erityisesti lentoemännät, sekä lahjan antajan ♥

Eteisen kaappiin on muutaman viikon sisällä ilmestynyt myös toinen pitkäaikainen toive, harmaat kengät. Kevään alemyynneistä löytyi sattumalta lempimerkkeihini kuuluvan Art:in harmaat kiilakorkokengät, joiden korko kiinnitti huomioni. Tiedän, että niin lyhyen ihmisen kuin minä, ei kannattaisi käyttää kiilakorkoa, vaan illuusiota pituudesta antaisi ilmavampi korkomalli, mutta mitä sitä ihmisiä huijaamaan ja itseään rajoittamaan sen takia. Pieni takapakki kenkien kohdalla koitti, kun suojasin uuden aarteeni mehiläisvahalla Suomen kevätsäiltä, jolloin harmaa muuttuikin tumman harmaaksi tai oikeastaan mustaksi.. No mutta, mustia kenkiä ei kai koskaan voi olla liikaa :) 









keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kierrätyslöytöjä

Nyt kun kantarellit on syöty parempiin suihin, voin esitellä viimeisimmät kierrätyslöytöni :) Olen jo aikaisemmin saattanut mainita viehtymykseni erilaisiin lakkeihin, jonka takia pidän viikko sitten ostamaani kierrätyslakkia superlöytönä. Kallion puistokirppikseltä löytyneen kierrätyslakkimyyjän pisteellä kävi todellinen kuhina ja kymmenien erilaisten lakkien joukosta oli hankalaa tehdä valita: retrokuvioinen, vakosamettinen, kukallinen.. Päädyin lopulta valkoiseen, joka on tehty vanhasta pitsilakanasta ja valitsin siihen sinisen tupsun. Loistava konsepti!

Toiset kaksi kierrätyslöytöäni löytyivät UFFista. Tarpeeni vierailla UFFissa lähti alunperin syystakista. Halusin löytää ohuen, vettä ja tuulta pitävän takin (mielellään harmaan), jota voisi käyttää monissa eri tilanteissa. En ihan löytänyt sitä mitä hain, mutta siniseen nahkatakkiin ja tummansinisiin nahkasaapikkaisiin törmätessäni tiesin, etten voi lähteä ilman niitä kotiin. Saapikkaat tuntuivat ihanan pehmeiltä jalassa ja otinkin ne heti käyttöön kaupasta päästyäni. Nahkatakkihan pitää sadetta ja tuulta, joten ihan metsään ei mennyt, mutta tiedän että sen käyttö vaatii hieman totuttelua. Onneksi on koko syksy aikaa!




keskiviikko 29. elokuuta 2012

From Spain

Kesälomalta on esittelemättä vielä monta kivaa juttua, vaikka ajattelin alunperin, että käyn ne läpi elokuun ensimmäisen viikon aikana.. Joka päivä löytyy kuitenkin joku uusi kiva juttu, jonka haluan tänne jakaa. 

Tässä kuitenkin vielä Espanjan tuliaisia. Niin kuin kirjoitin Ian Mosh -tekstissä, ei Espanjassa kaikista odotuksista huolimatta iskenyt shoppailuhulluutta vaan löysin muutaman, omasta mielestäni, huippulöydön. 

Siniset sandaalit

Ajattelin etukäteen, että ostan vähintään kahdet kengät - olihan kuitenkin kyseessä Art ja El Naturalista merkkien kotimaa. Kiertelin kenkäkauppoja moneen otteeseen, mutta mikään ei herättänyt minussa suurta ostovimmaa. Kun viimein näin nämä Porronet-merkkiset kengät näyteikkunassa, tiesin että ne tulevat mukanani Suomeen. Sandaalit ovat todella mukavat jalassa ja ne ovat siniset!!! 

Nahkainen vyölaukku

Olen pitkään halunnut käsilaukun korvaajaksi vyölaukun tai oikeastaan vyötaskun. Käsilaukut ovat kauniita ja joskus välttämättömiä, mutta useimmiten koen ne itse hankaliksi. Tiesin, että San Sebastianissa on kauniita nahkatuotteita, joten pidin silmäni auki ensimmäisestä päivästä alkaen. No, kun ensimmäisen kerran menin nahkatuotteita myyvän kaupan ohi, en astunut sisään - virhe! Viimeisenä iltana koitin uudelleen etsiä tuota vanhassakaupungissa sijainnutta pientä kauppaa ja kun löysin sen, juuri ennen sulkemisaikaa, siellä ei ollutkaan vyölaukkuja. Olin jo luovuttamassa, kun huomasin viereisen kaupan ikkunassa nahkalaukkuja. Syöksyin sisään ja siellä se odotti - uusi uljas vyötaskuni! Juuri sopivan kokoinen avaimien, kännykän ja rahapussin kantamiseen - ja kaiken kukkuraksi länkkärihenkinen. Me like it :)

 Rintakoru


Kolmas aarre löytyi heräteostoksena vyölaukkukaupan tiskiltä. Rintakorun värit ja kuva muistuttavat japanilaisista animaatioista (Henkien kätkemä, Liikkuva linna, Tuulten laakso...), joten sen oli lähdettävä mukaan. Jälkikäteen ainoa harmi on ollut, etten ostanut kahta ja tehnyt niistä korvakoruja.

Joka tapauksessa, kiitos San Sebastian.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Ian Mosh

Rakastan vaatteita ja kenkiä. Vintistä kaivettuja, kirpputorilöytöjä, kaupasta hankittuja, kavereilta saatuja.. Viime aikoina olen paininut omatuntoni kanssa uusien vaatteiden hankkimisen kohdalla, sillä tiedän että a. monet niistä ovat heräteostoksia enkä oikeasti tarvitse niitä ja b. tuntuu tuhlaukselta (sekä luonnon- että rahapussin näkökulmasta) ostaa uusia kun on vanhojakin niin paljon.  En kuitenkaan ole valmis luopumaan uuden ostamisen mahdollisuudesta ja huomaankin, että ylettömän shoppailun ja totaalikieltäytymisen väliltä on löytynyt kultainen keskitie: harkittu hankinta. Harkittu hankinta ei välttämättä perustu järkeen, niin että vaatekappaleelle olisi tarve, vaan se voi olla täysin esteettisistä syistä tehty ostopäätös.

Huomasin kyseisen ilmiön kesällä matkatessani Espanjassa. Olin etukäteen pohtinut kuinka paljon rahaa voin vaatteisiin ja kenkiin käyttää, ja olin täysin varma että mukaan tarttuu vähintäänkin housut, muutama paita ja pari hametta. Toisin kuitenkin kävi. Kävellessäni San Sebastianin ostoskatuja pitkin törmäsin ainoastaan yhteen liikkeeseen, joka huusi nimeäni ikkunaan asetettujen vaatteiden muodossa. En tiedä kuinka moni teistä muistaa Sarah Kayn tilkkuhameiset, pisamanaamaiset tytöt, mutta itselleni nuo kuvat ovat syöpyneet mieleen lapsuuden aarteina ja kyseinen näyteikkuna toi mieleeni juurikin ne. Ian Mosh on saanut jokaisen hameen näyttämään yksilölliseltä, aikuisen naisen Sarah Kaylta. Nyt vaatekaapistani löytyy yksi maalaisromantiikkaa huokuva taideteos, johon sukeltaessani tunnen rakastavani maailmaa hitusen enemmän.






keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

the Flintstones

Testasin Sokoksen alelaarista löytynyttä graffiti-kynsilakkaa. Ideana on levittää graffiti-lakkaa toisen lakan päälle, jolloin se muodostaa aluslakan kanssa kuvion. Itselleni lohkaremainen kuvio tuo mieleen Kiviset ja Soraset, joka aiheuttaa pakonomaisen tunnarinhyräilyefektin. Pidänkö lakasta vai en, en vielä tiedä. Jotain kivaa siinä kuitenkin on..