Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaappien kätköstä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaappien kätköstä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Uuteen vuoteen ja klimppisoppaa

Vuosi 2015. Ensinnäkin on mainittava, että numero 5 on lempinumeroni, joten jo vuosiluku itsessään lupaa hyvää tälle vuodelle :D Rakastan suunnittelemista, niihin liittyviä listoja, ideoimista ja innostumista uudesta, niistä muodostuvia projekteja ja kaikkea muuta mitä nyt suunnitteluun kuuluukaan. Uusi vuosi onkin yleensä lempiaikaani, sillä silloin voi tehdä suunnitelmia uudelle vuodelle. Tämä vuosi on hieman erilainen sen suhteen. Pääni yrittää kyllä päivittäin saada suunnitteluvaihteen päälle ja onnistuukin siinä aika ajoin, mutta suoraan sanottuna pää lyö usein tyhjää. Olen helposti tyytymätön ja levoton, kun itselleni niin tuttu ja herkullinen viihtymiskeino on jotenkin epäkunnossa. On vienyt aikaa hyväksyä se ja tutkiskella miten tuon tyytymättömyyden saisi selätettyä. Useimmiten luokseni konttaava pieni neitokainen hoitaa homman puolestani ja unohdan koko asian, mutta välillä istun ajatusteni kanssa yksin ja päässäni surraa kymmenittäin pieniä välähdyksiä asioista joita tehdä - saaden mielen levottomaksi.

Tein yhden uuden vuoden lupauksen itselleni: tyytyväisen ja levollisen olotilan saaminen jokaiseen päivään. Työkaluiksi valitsin kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisen päivittäin sekä erilaisten rentoutusten käyttämisen vähintään kerran viikossa. Motivaattorina toimivat oma perhe, sekä oma hyvä olo. Mielenkiintoista oli, että kun olin päätöksen tästä tehnyt, niin seuraava päivä oli jo erilainen. Olin levollinen ja tyytyväinen, hymyilin ja nauroin enemmän, otin rennomin - en suunnitellut asioita eteenpäin. En ihan täysin luota, että tämä menisi ihan näin helposti, nythän mennään vasta tammikuun alussa, mutta on ollut kiva huomata että väsymyksestä huolimatta pystyn vaikuttamaan omaan olotilaani ja etenkin ympärilläni olevien olotilaan olemalla itse hyvällä mielellä.

Hyvänä keinona on ollut myös ystävältäni saatu neuvo tehdä sellaisia asioita joista nautin. Äitiyden pyörteissä arki rullaa paljon vauvan ympärillä, varsinkin vaiheessa jossa opetellaan seisomaan.. ja helposti ne omat kivat jutut jää taustalle. En ole osannut tehdä niitä, sillä aikaisemmin olen saanut käyttää omaan projektiin aikaa niin kauan kuin siihen on ollut tarvetta. Nyt opettelussa on uudenlainen tekemisen meininki, jossa asioita tehdään hetki kerrallaan ja jätetään ne sitten odottamaan seuraavaa mahdollista hetkeä. Ei kaikkein helpoin asia tällaiselle kaikki mulle heti nyt -persoonalle, mutta selvästi sen opettelu kannattaa sillä siitä on tullut hyvä fiilis.

Hetki kerrallaan -teemalla mennään siis tähän vuoteen ja sehän on ollut koko blogini idea, huomata arjen pienet hyvät hetket. Tänään yksi sellainen hetki oli, kun kokkasin jälleen kerran nostalgiaruokaa lapsuudesta - klimppisoppaa! Kauppapäivänä jääkaappi on aika tyhjä ja silloin ruoan keksiminen on itseasissa kaikkein palkitsevinta. Meillä klimppisoppaa syötiin lapsuuden kodissa tasaisin väliajoin ja pikkuveljestäni tuli jossain vaiheessa meidän perheen klimppi-vastaava. Itselleni on edelleen mysteeri paljonko jauhoja pitäisi munan sekaan laittaa, jotta saadaan oikea koostumus.. Sain kuitenkin mieleiseni taikinan ja hyvää soppaa!




tiistai 23. syyskuuta 2014

Karvarouskusta on moneksi

Viime keskiviikkona sain veljeni mukana ruokapaketin maalta, joka sisälsi muunmuassa karvarouskuja eli karvalaukkuja. En muista onko meillä lapsena syöty muita sieniä kuin näitä ja suppilovahveroita, ehkäpä kantarelleja, mutta tämän muistan sieltä saakka. Esimerkiksi jouluun kuuluu sienisalaatti tehtynä nimenomaan karvarouskuista.

Kiitos isäni, sain siis näitä ison pussillisen ja tein sen tietenkin ensimmäisenä tutun turvallisesti maukkaaksi sienisalaatiksi :) Sienet, sipulia, kermaa, suolaa ja pippuria - tätä mahtavuutta ruisleivälle ja namskis! Salaatti on itseasiassa vielä parempaa, kun se on muhinut päivän imien kaiken kerman sieniin ja sitten paistaa sen. Tällä kertaa sovelsin siitä pastakastikkeen, johon lisäsin pari herkkusientä, chiliä ja soijakastiketta. Soossi oli hyvää, mutta siitä puuttui jokin pehmeämpi maku.. Kolmantena päivänä meidän perheen pizzamestari taikoi lopusta kastikkeesta sienipizzan ja se oli mielestäni parasta kotona tehtyä pizzaa ikinä! Päälle lisätty mozzarella-emmental juusto oli selvästi ollut se puuttuva tekijä. En olisi uskonut, että tuo voimakasmakuinen sieni olisi sopinut pizzaan, mutta väärässä olin. Tätä tehdään toistekin!


sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Sunnuntainen sosekeitto ja voittajafiilis

Jääkaappi vaatii tänään täydennystä, mutta ennen sitä halusin kerätä jäljellä olevat ainekset ja loihtia lounaan. Kaapin kätköistä löytyi tällä kertaa muutama peruna, neljä porkkanaa ja yksi punajuuri. Vielä kun pöydälle oli jäänyt sipuli ja valkosipulin kynsiä, niin ainekset oli koossa kasvissosekeittoon. En ole suuri sosekeittofani, mutta motivaatio "nyhjäistä jotain tyhjästä" sai veden kielelle jo kiehumisvaiheessa (tai sitten se oli nälkä..). Jotta keitto ei jäisi aivan arkiseksi sosekeitoksi, niin keksin vielä paistaa viimeiset vaaleat leipäpalaset suolaisiksi krutongeiksi makealle keitolle vastapainoa antamaan. Sunnuntainen jämäkasvissosekeitonvalmistus jätti jälkeensä täyden mahan ja voittajafiiliksen! 

 



tiistai 18. helmikuuta 2014

Arjen filosofiaa ja kinkkukiusauspiirakka

Rakastan postikortteja. Kauneimmat kortit olen löytänyt posteista, joissa piipahtaessani saatan viettää tovin jos toisenkin korttihyllyjä kierrellessä. Kauniita tai oivaltavia kortteja löytäessäni hamstraan niitä piironginlaatikkoon odottamaan sopivaa postikortinlähetyspäivää tai sitten asetan ne esille hyvää mieltä levittämään. Tänään postissa poiketessani törmäsi ihaniin, itselleni uusiin tuttavuuksiin - Anna-Mari Westin kortteihin. Ihania kuvia, värejä ja arjen filosofiaa. Pari korttia tarttui matkaan ja ajattelinkin jakaa teille toisen täällä, toivoen että se saa jonkun muunkin suupielet kääntymään hymyyn ja pienen lämpimän läikähdyksen tuntumaan rinnassa.



Toinen asia mistä tänään olen ollut innoissani oli "kaappien kätköistä" -teemalla loihditttu kinkkukiusauspiirakka. Jääkaapissa on pari päivää ollut aurajuusto-kinkkukiusauksen jämät ja jostain syystä kolmantena päivänä se ei enää vain houkutellut. Oma luovuus oli koetuksella, mutta onneksi samassa taloudessa asuu innovatiivinen kotikokki, joka halusi kokeilla kinkkukiusauspiirakan tekemistä. Sämpylätaikinasta pohja tai oikeastaan ohut pohjakuori, kinkkukiusauksesta, tomaatista ja paprikasta sisus ja koko komeus kuorrutettiin juustolla. Kyllä maistui kinkkukiusaus taas kummasti :) Erityisen kiitoksen annan pohjakuorelle, joka oli NIIN rapea ja maukas. Kyllä vaan kannattaa kaivella kaappeja, kokeilla ja keksiä ihan uusia ruokalajeja!








sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Siivousta ja hemmottelua

Kädet ovat syyhynneet koko viikon siivoamaan ja eilen viimein tuo kutina sai tyydytystä, kun hinkasin keittiön puhtaaksi katosta lattiaan. Ilman ruokapalvelua ei energia olisi riittänyt ja rakkaudella kokatut perunalätyt (perunamuusin jämät + kananmunaa) katosivatkin nopeasti lautaselta.

Tänään testattiin jälleen lihan valmistamista uunissa paistomittarin kera, eikä se vieläkään onnistunut täydellisesti. Hyvää oli, mutta ei ihan timanttista :) Pitkästä aikaa mieleen muistuneet uunikasvikset sen sijaan maistuivat mahtavilta (loraus öljyä, hunajaa, suolaa ja timjamia)! Koko sunnuntain kruunasi makuuhuoneen siivouksen keskelle leijaillut pullantuoksu, joka todentui vuoden ensimmäisenä laskiaispullana ja superhyvinä minikorvapuusteina. Aika moista hemmottelua - kiitos rakas ♥ 






maanantai 6. tammikuuta 2014

Juustomakaroni

Vuosi 2014 - mitähän kaikkea kivaa se tuokaan tullessaan!? Syksyn pimeyden jälkeen on jälleen mukava lähteä kohti valoa ja kevättä, uusia kokkailuja, käsitöitä, kirjoituksia ja muuta mukavaa!

Pitkien pyhien jälkeen jääkaappi heitti jälleen kerran haasteen keksiä jämäruokaa ja mitä herkkuja lopulta syntyikään: juustomakaronia ja jämäkasvissalaattia :D Kerran elämässä juustomakaronia maistaneena, en muistanut yhtään miltä se maistuu, mutta koska siihen löytyi ainekset niin se tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Näin jälkikäteen mietittynä, juustomakaroni on kuin lasagne ilman jauhelihakastiketta: makaronia ja juustokastiketta. Uusi oltermannin cheddar sopi siihen täydellisesti ja lopputulos oli todellakin maittava ja ehdottomasti täyttävä.. Keventäjäksi rinnalle löytyi vielä pari tomaattia, avokado ja pätkä kurkkua. Vuoden ensimmäinen jämäruokasetti kokkailtu.


maanantai 4. marraskuuta 2013

Lasagne ja nokkosperunarieskat

Eilistä "kaappien kätköistä" -teemaa jatkettiin vielä tänään muuntamalla eilinen perunamuusi rieskoiksi. Lisämakua leipäset saivat kaurahiutaleista ja kuivatuista nokkosen siemenistä. Helppoa ja hyvää! Rieskoja hieman työläämpi, vaikkakin meditatiivisempi kokkailuhetki kului lasagnen parissa, joka tarjoiltiin porkkanaraasteen kera. Bon appétit!





sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Karjalanpaistipizza

Elämän pieniä iloja :) Jotain inspiroivaa on siinä vain on, kun jääkaapin antimista/jämistä keksii jotain uutta ruokaa. Sunnuntaina lounaaksi nautittu karjalanpaisti ja feta-tomaatti -salaatti muuntui illalla pizzaksi :) Erikoisuutena oli hieman ylikypsä banaani, joka allekirjoittaneen mielestä sopi yllättävän hyvin pizzaan, ennakkoluuloista huolimatta.






keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Avokadopasta a'la Maria

Suurta suosiota saanut hesarin avokadapasta päätyi tänään omiin ajatuksiini, kun keittiöstä löytyi yksi kypsä avokado. Ihan samoilla ainesosilla ei ruoka valmistunut: limen tilalla käytin sitruunaa, juustona Valion Kappelia, tuorechilin sijaa kuivattua ja normi spagetin korvasi rakettispagetti. Ruoka oli todella helppo ja nopea valmistaa, ja lopputulos oli loistava! Tosin epäilen, että alkuperäinen avokadopasta maistuu hieman erilaiselta lampaanmaidosta valmistetulla pecorino juustolla höystettynä.. 





keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Pähkinät paikallaan

Tänään oli pitkästä aikaa "mitä kaapeista löytyy" -päivä ruoan suhteen. Pakastimesta löytyi kantarelleja ja jääkaapista tuorepinaattia maanantain salaatin jäljiltä. Eikun pannulle paistumaan ja mikä ihana väriyhdistelmä se olikaan :) Mausteiksi ripautin suolaa ja mustapippuria. Ruokakermaa tai muitakaan maitotuotteita ei kaapista löytynyt, joten pohdin millä saisin paistokseen siitä tässä vaiheessa puuttuneen maun, jonkin makeuden tai pehmeyden.. Tiedättekö, kun vaan maistaa että jotain puuttuu mutta ei oikein tiedä että mitä? Sitten se tuli mieleeni - suolapähkinät! Laukussani oli pussillinen suolapähkinöitä, joten heitin pannulle kourallisen ja tattadadaa - paras kantarelliruokani ever oli valmis! Kokosin voidellun ruisleivän päälle kasan pinaatti-kantarelli-suolapähkinämuhennosta ja lisäsin vielä loppusilauksena kaapista bonusyllätyksenä löytynyttä aurajuustoa. Onnistumisen ilo ja hyvän ruoan tuottama mielihyvä ♥



tiistai 8. tammikuuta 2013

Ylijäämäriisi

Flunssaa ei voi voittaa kuin sairastamalla se. Täällä sitä siis taas ollaan levossa, vaikka vältyinkin antibiooteilta. Päänsärky on hidastanut liikkeitä huomattavasti, mutta päätin siitä huolimatta koota itselleni jotain syötävää jääkaapin kätköistä. Sunnuntain aterian ylijäämäriisi halusi tulla syödyksi ja tiesin pakkasessa olevan pussillisen katkarapuja. Jääkaapista vielä porkkana ja mitäs sitten tehtäisiin? Paistettua riisiä? Voisiko se maistua hyvältä itse tehtynä... Selailin hetken nettireseptejä ja päätin kokeilla. Pannulle tilkka öljyä (ja ihan hitunen voita :), raastettua inkivääriä, valkosipulia ja chiliä - hieman sulaneet katkaravut sekaan ja hetki sekoittelua. Sitten kaksi kananmunaa pannulle paistumaan pehmeäksi munakokkeliksi, jonka jälkeen mukaan riisi, porkkanaraaste ja vähän kalakastiketta. Lisäsin vielä valkopippuria, sitruunamehua ja soijakastiketta mausteeksi. Arvosanaksi annan 10-, joka koostuu ruoan helposta ja nopeasta valmistamisesta, sekä flunssalla ja nälällä höystetyn makuaistin arviosta :D