Äidiltä

Mikä tekee esineestä kauniin? Sain äidiltä lahjaksi esineitä, jotka yksinkertaisesti ovat mielestäni kauniita. Jäin pohtimaan, mikä näistä esineistä tekee silmissäni kauniin, sillä jokaiseen niistä liittyi jonkinlainen päänsisäinen epäilyprosessi. 

Äiti kertoi jo etukäteen tekevänsä meille eteiseen maton ja kerroin, että vihreä ja oranssi voisivat sopia  kirkkaanvihreän retrosohvan kavereiksi. Pelkäsin etukäteen tulisiko matosta liian vihreä ja sopiikohan se kuitenkaan, mutta maton saapuessa meille se osoittautui täydelliseksi. Tiedättekö, kun jokin asia vaan sopii johonkin - kuin nenä päähän :) Se muistuttaa kesäisistä nurmimättäistä, Angry Birds possuista ja jollain kummalla tavalla ilosta. Eteistämme koristaa siis iloinen matto tervehtien päivittäin kodista lähtijää kuin myös kotiin tulijaa.

Toinen lahja oli teekannut, jotka olen nähnyt vanhempieni hyllyllä moneen otteeseen. Perintöpannut. Tiesin tästäkin lahjasta etukäteen, enkä ollut varma pidänkö niistä lainkaan. Kun pannut saapuivat keittiöömme, niin rakastuin niihin täysin. Pienet turkoosilla viimeistellyt kuviot ruskeiden kannujen kyljessä luo mystisen itämaisen vaikutelman, enkä osannut odottaa miten suuri tunnearvo niihin latautuu. Tekikö sen muistot, niiden lahjaksi saanti vai vain niiden kauneus - en tiedä, mutta olen kiitollinen että ne koristavat arkistakin teehetkeäni, tarjoten lisää aistinautintoja. (Jännää on myös se, että ne voi kasata päällekkäin, jolloin alla oleva vesikannu pitää päällä olevan teekannun lämpimänä - kätevää!)

Kolmas esinerykelmä, jonka äitini meille toi, oli hedelmäkuvioiset lasit ja kannu. Suoraan sanottuna, en itse tarttuisi näihin laseihin uutena kaupassa, mutta jokin niiden tuttuudessa tekee niistä itselleni tärkeät ja saa ne näyttämään silmissäni todella kauniilta. En edes muista onko kyseiset astiat olleet mummolassa, tätilässä vai missä, mutta häivähdys lapsuudesta pyyhkäisee mieltäni niitä katsoessa sytyttäen lämpimän läikähdyksen rinnassani. 

Syntyykö oma kauneuden käsitteeni siis enimmäkseen tunteesta ja voiko esineen kauneuteen kasvaa? Onko jokin esine kaunis ilman tunnetta ja pystynkö arvioimaan kauneutta objektiivisesti? Voiko edes olla objektiivista kauneutta? Hmm. Ehkä tärkeintä kuitenkin on, että kauniit asiat koskettavat itsessäni jotain, nostattaen positiivisia tuntemuksia - oli kaunes käsitteeni tunteista lähtöisin tahi ei. 

Sinistä ja punaista

Ihana heinäkuu on takana ja paluu arkeen alkaa hiljalleen. Kesältä tarttui mukaan vakan täydeltä aarteita, joita koitan ripotella tänne kuluvan viikon aikana. Aarteeni koostuvat erilaisia asioista jotka saivat suupieleni kaartumaan ylöspäin, tuntemaan kiitollisuutta ja hyvää oloa. Ja mikä parasta, moni niistä matkasi kotiin saakka muistuttamaan kesän valosta. 

Tänään vuorossa on ripaus sinistä ja punaista, värit jotka värittävät loppukesän metsää ja tänä syksynä myös meidän kotia. Vadelma on oma lempparini. Jo sen tuoksu saa veden kielelle ja sen makea, persoonallinen maku leviää suloisesti koko suuhun pelkästään yhden pienen villivadelman voimalla. Toisena tulee mustikka, joka vaan on NIIN hyvää, että metsästä lähteminen ämpäri täynnä tuottaa tuskaa tuhansien mustikoiden vielä jäädessä odottamaan poimijaansa. Mustikansyönnistä jää yleensä myös kiinni.. Kolmantena tulee mansikka, joka on ehdoton aamusmoothiemarja koleina talviaamuina. Mansikka tuo mieleen lämpimät kesäpäivät, rakkaille leivotut mansikkamuffinsit sekä aurinkoiset mökkiaamut. 

Marjojen lisäksi kesältä tarttui matkaan sinipunainen, itse tehty matto. Vanhemmillani on kangaspuut ja äidilläni tietotaito, joten välineet ja tuki oli valmiina uuden taidon opettelemiseen. Valmista tuli ja vaikka itse sanonkin, niin hieno siitä tuli! Kiitos äiti ♥ Nyt vaan virkkamaan väreihin sopivia somisteita!!!