Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. helmikuuta 2022

Neiti Aika

Aika kuluu nopeasti. Muistan, kuinka ystäväni ja läheiseni kertoivat siitä, miten pienten lasten kanssa aika kuluu nopeammin ja miten ruuhkavuodet hujahtavat ohi hetkessä. Mietin silloin (sinkkuna ja lapsettomana), että miten aika voisi kulua nopeammin kuin nyt! Vähänpä tiesin.. Tuntuu armottomalta, miten välillä tuntuu, että aina on maanantai! Tai kun istun työkoneelle hetkeksi, niin seuraavassa hetkessä onkin jo iltapäivä ja kiire alkaa taas tuntua sisuksissani. Eihän aika oikeasti kulje nopeampaa (eihän?), mutta jokin tässä kaikessa saa ajan vääristymään niin, että tunteja katoaa vuorokaudesta!

Olen tutkaillut tätä asiaa nyt tovin. En koko esikoiseni ikää, sillä en muista että aika olisi juossut silloin kun hän oli vauva. Toisen lapsemme kohdalla alkoi jo hieman tuntua kiireisemmältä ja kolmannen lapsen synnyttyä vauhti kiihtyi, mutta se oli edelleen kiireetöntä. Se se on, kiireen tunne! Tuo tunne, joka syntyy sisällä. Usein ulkopuolisesta paineesta ja odotuksista, jotka omassa päässä muodostavat sääntöjä, "pitäisi" asioita, joissa väkisin pysyminen aiheuttaa kiireen ja stressin tunnetta. Ei äitiys tehnyt minusta kiireistä tai hukannut tuntejani, vaan se tunne, että minulla on kiire! Kiireen tuntua ei aiheuta lapset tai edes arkiset asiat, vaan aikataulut joissa pysyminen kolmen lapsen kanssa tuntuu usein haastavalta ja synnyttää epäonnistumisen, häpeän ja syyllisyyden tunteita. Tunnetta siitä, että sinulla on jatkuvasti kiire! Ajatuksia ja sisäistä puhetta, jotka arvioivat onnistutko, oletko hyvä äiti tai hyvä kansalainen, pystytkö ylipäätään huolehtimaan lapsistasi! 

Törmään siis jälleen tuohon armottomaan sisäiseen puheeseeni, joka hyvää hyvyyttään yrittää pitää minut turvassa latelemalla oppimiaan sääntöjä ja kritisoimalla. Ja kuitenkaan se ei vie eteenpäin, ei pidä minua turvassa tai saa minua yrittämään uudelleen, vaan latistaa ja kuihduttaa. Olemme tunteneet nyt viisi kuukautta. Olen lukenut kirjoja lempeydestä, itsemyötätunnosta ja sisäisestä kriitikosta. Alan tunnistaa sitä paremmin ja paremmin, huomaamaan ikävän oloni taustalta tuon pienen mutta vaativan äänen ja tiedän, että se on jo hyvin - tiedostaminen. Se on alku. Välillä saan jo rauhoitettua sitä, vaihdettua sättimisen kannustaviin ja lempeihin sanoihin "sinä riität", "olet tärkeä", "se on inhimillistä" ja yksi kestosuosikeistani "sinä selviät kyllä". On edelleen hämmentävää, miten itselleen kauniisti puhuminen koskettaa syvältä, nostaa kyyneleet silmiin ja rauhoittaa. 

Aikaa on ihan yhtä paljon nyt kuin ennenkin. Ulkopuolelta tulevia vaatimuksia on enemmän ja stressaantuneena sisäinen kriitikko ottaa mielellään ohjat, jolloin stressi ja kiire tuntuvat jokaisessa solussa hätähuutona - nyt pitää toimia! Mutten halua toimia niin. Haluan rauhaa, kiireettömyyttä, läsnäoloa. Haluan, että lapseni tuntevat olevansa tärkeämpiä kuin aikataulut tai rakastetumpia kuin kiire. Haluan itse tuntea rauhaa ja rakkautta, hengittää vapaasti ja hymyillä. Tarkoittaako se, että olemme myöhässä kaikkialta ja elämästä katoaa rytmit ja rutiinit? Ei. Se tarkoittaa sitä, että elämästä häviää kiireen tunne ja kaikki soljuu eteenpäin. Tutkimusten mukaan jopa tehokkaammin. Tiedän, että joudun harjoittelemaan tätä vielä paljon. Mutta minulla on tavoite. Tärkeä ja merkityksellinen tavoite. Jonain maanantaina syön lounasta ja huomaan, että oloni on ollut koko päivän kiireetön, jopa rauhallinen ilman että olen joutunut miettimään ajatuksiani ja tunteitani sen kummemmin. Harjoitus tekee mestarin ja jos rinnalla on kannustava, rakastava ja lempeä ystävä kriitikon sijaan, on helpompi kukoistaa. 




Lempeyden kirja, Sanna Wikström & Reija Könönen, 2020
Kesytä kriitikkosi, Taina Laane, 2020
Kukoistava kasvatus, Pauliina Avola &Viivi Penkikäinen, 2020





sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Siivousta ja hemmottelua

Kädet ovat syyhynneet koko viikon siivoamaan ja eilen viimein tuo kutina sai tyydytystä, kun hinkasin keittiön puhtaaksi katosta lattiaan. Ilman ruokapalvelua ei energia olisi riittänyt ja rakkaudella kokatut perunalätyt (perunamuusin jämät + kananmunaa) katosivatkin nopeasti lautaselta.

Tänään testattiin jälleen lihan valmistamista uunissa paistomittarin kera, eikä se vieläkään onnistunut täydellisesti. Hyvää oli, mutta ei ihan timanttista :) Pitkästä aikaa mieleen muistuneet uunikasvikset sen sijaan maistuivat mahtavilta (loraus öljyä, hunajaa, suolaa ja timjamia)! Koko sunnuntain kruunasi makuuhuoneen siivouksen keskelle leijaillut pullantuoksu, joka todentui vuoden ensimmäisenä laskiaispullana ja superhyvinä minikorvapuusteina. Aika moista hemmottelua - kiitos rakas ♥ 






tiistai 19. marraskuuta 2013

Viikonlopun herkuttelut

Selvästikin omat kiitollisuuden aiheeni arjessa keskittyvät suurelta osin ruokaan :) Huomaan olevani päivittäin kiitollinen lounaasta ja saavani erityiskiksejä jos saan taiottua jotain herkullista ruokaa itse. Kun ruoka on vielä jonkun toisen tekemää ja valmistettu rakkaudella, niin sydän tuntuu pakahtuvan!

Viikonloppuna meillä herkuteltiin monella eri tapaa! Perjantaina suuntasin töiden jälkeen konditoria Ekbergille, josta saa ehkäpä parasta leipää mitä olen koskaan maistanut, Baselia (ei hajuakaan miten se kirjoitetaan). Sen rapea kuori ja rievämäinen sisus on NIIN hyvää, että sillä kelpaa herkutella silloin tällöin. Lauantaina herkuttelu jatkui rakkaudella valmistetuilla veneperunoilla ja nauravilla nakeilla, joista ensimmäinen on ehdottomia suosikkiherkkujani. Sunnuntaina herkutteluviikonloppu kruunattiin lätyillä, jäätelöllä ja marjoilla, kermavaahdolla höystettynä. Nams!

Elämä on ihanaa ♥






torstai 21. helmikuuta 2013

Ois kiva nähä

Lapsissa on jotain maagista. Kun kaksivuotias ilmoittaa topakasti ettei halua tulla tädin syliin ja tilalle kömpiikin seitsemänvuotias "isoveli" tai liikkumaan opetteleva suurisilmäinen söpöliini purskahtaa hersyvään nauruun 12-vuotiaan esimurrosikäisen serkun leikityksestä, on usein hymyssä ja kyynelissä pidättelemistä. Vanhemmuudesta en vielä tiedä mitään, mutta tädin rooli on tuttu niin verisukulaisten kuin kummiudenkin kautta ja koen sen roolin olleen tähän mennessä elämäni tärkeimpiä, antoisimpia. Aitous, herkkyys ja konstailemattomuus vetoavat tavalla, joka saa aina aikaan läikähdyksen rinnassa.

Tänään tuo läikähdys muuttui onnenkyyneleiksi, kun postin seasta löytynyt ruskea kirjekuori osoittautui siskontyttöni lähettämäksi. Kuoren sisällä oli eskarikuva ja pieni Hello Kitty kirjekuori, jonka sisällä oli prinsessatarroja, keltainen rapu ja kirje: ois kiva nähä. 


perjantai 1. helmikuuta 2013

Oi Juulia

Ainoa suklaakonvehti, josta pidän on Julia. Tänä jouluna pukki ei tuonut yhtään Julia-rasiaa, enkä etsinnöistä huolimatta löytänyt niitä kaupoista joulun jälkeen. Eilen sain ihanan yllätyksen, kun kotona odoti pussillinen niitä aitoja ja oikeita - Juliakarkkeja!!! Rakkaudella hankittuja, rakkaudella nautittuja  ♥