Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokkaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. lokakuuta 2015

Perjantailounas nautiskellen

Viime yönä riehunut syysmyrsky tuntui tulevan ikkunoista sisälle saakka, eikä aamu näyttänyt kovin paljon lupaavammalta uloslähdön kannalta. Olin koko viikon ajatellut lämmöllä perjantaita, sillä olin luvannut itselleni lounastaa ulkona viikonlopun alkamisen kunniaksi. Väsymyksen ja luotaantyöntävän sään takia suunnitelmat jäivät kuitenkin toteutettavaksi ensi viikolle.

Miten voisin juhlistaa perjantaita kotilounaalla? Mitä siihen tarvitaan: hyvää seuraa, hyvää ruokaa, pientä esillepanoa ja itsestään tiskautuvat astiat. Kolme ensimmästä kohtaa oli totetutettavissa, joten neljäs olisi vain pieni miinus. Viimeisen puolen vuoden aikana kokkaaminen on muuttunut tässä huushollissa, kun pääkokki on saanut apukokin. Kun mamma suuntaa keittiöön alkaa keittiöjakkara liikkua pöytää kohden ja pian siinä nököttääkin maailman suloisin, ei aina avuliain, pikkukokki. Tällä kertaa neidin mielenkiinnon voitti raejuustopurkki ja haarukka. Onneksi kanapasta on nopeasti valmistuva ruoka..

Netistä löytyi huikean hyvä, nimensä veroinen Maailman paras kanapasta. Kaikkia aineita ei löytynyt tuoreena, mutta se ei menoa haitannut. Kun ruoka oli valmista, kaadoin sen kauniiseen astiaan, katoin pöydän ja istuin nauttimaan perjantailounaasta pikkukokin kanssa. Oli kyllä huikeaa, niin ruoka (molempien suihin katosi lautaselliset!) kuin seura kuin fiiliskin. Tätä lisää, pientä panostusta, nautiskelua ja erilaista arkiruokailua.









keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kesäkurpitsakakku

Sain äidiltä kotiin viemisiksi kesäkurpitsan, ison sellaisen, ja lasagnen jälkeen piti keksiä vielä jokin toinen ruoka mihin upottaa sitä. Muistin maistaneeni joskus todella hyvää kesäkurpitsapiirakkaa ja sen muiston innoittamana kaivoin internetistä kakkureseptin. Resepti on käytännössä sama kuin porkkanakakun, porkkana vaan korvataan kesäkurpitsalla :)

Innostuin jo kakkua tehdessäni, että tästä kyllä haluan tehdä blogipäivityksen, niin tohkeissani olin ja kun kakku tuli uunista jäin malttamattomasti odottamaan sen jäähtymistä (sen jälkeen laitetaan se paras osio eli kuorrute :P). No.. miten siinä sitten kävikään..

Keittiöstä kuului räsähdys ja ryntäsin katsomaan mitä tapahtui. Kakkuvuoka oli palasina ja levyllä kärysi sekä rikkoutunutta saviastiaa että kakkua. Levy hehkui punaisena ja ihmekös tuo, kun säätönappi oli maagisesti kääntynyt täysille. Joskus se on vaan niin nopea, pikkuneiti.

Leikkasin palaneen osan irti ja 2/10 osa kakusta oli vielä syömäkelpoista. Hyvää oli :D Viikonloppuna hellansuojusostoksille..


keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Ruokalista

Suunnittelemattomuus on joskus hyvästä, erityisesti jos tuppaa suunnittelemaan oikeastaan kaikkea mutta ei ala toteuttaa suunnitelmiaan. MUTTA tämä viikko on opettanut kuinka jotain asioita kannattaa suunnitella :) 

Mielestäni yksi parhaimmista hetkistä työpäivässä on lounas. Erityisesti jos työskentelee paikassa, jossa ei ole työmaaruokalaa ja ravintolan saa valita monipuolisesta valikoimasta. Se voi aiheuttaa hetkellisesti valinnanvaikeutta (erityisesti nälkäisenä), mutta siinä vaiheessa kun istuu pöytään ja lukee menua on fiilis mahtava. Kotiäitinä lounas on hieman erilainen kokemus.. Ensinnäkin onnentunteita tulee siitä, jos lounasta on jäänyt edellispäivästä ja aamupäivällä saa nukkua vauvan kanssa päiväunia kokkaamisen sijaan. Toisena ne tuskalliset kauppareissut, joihin on yrittänyt varautua kauppalistan kanssa, mutta silti pää lyö tyhjää mitä ostoksista voisi taikoa ja mukaan tulee napattua yhtä sun toista (ylimääräistä). 

Viime viikolla päätin muuttaa omaa ostos- ja ruoanlaittokulttuuriani. Surffailin K-marketin reseptisivuilla sekä Marttojen ruokavinkkisivuilla, joista jälkimmäisestä löytyi sivu: viikon ja kolmen viikon ruokalistat. Sivulla kannustettiin suunnittelemaan ruokalistat etukäteen ja sivuilla oli myös valmiit ehdotukset. Päätin kokeilla tätä. Listasin erilaisia ruokia, joita aloin sijoitella tulevan viikon päivien kohdille. Yritin ottaa huomioon monipuolisuuden, edullisuuden, annoskoon sekä houkuttelevuuden (siis itselleni motivaation kokata kyseisiä ruokia :)). Tässä vaiheessa olin jo aika innoissani, sillä huomasin pala palalta eteeni ilmestyvän ruokalistan pienentävän aiheeseen liittyvää tuskanmöykkyäni. Maanantaina kaappien kätköstä -ruokaa, sillä se on kauppapäivä. Tiistaina kasvispihvejä, keskiviikkona tonnikalamakaronilaatikkoa (suosittelen! Oli nopea ja maistui hyvältä.) ja torstaina jauhelihasta sekä lihapullia, että jauhelihakastketta seuraavalle päivälle, jolloin siitä saa vielä illalla tortillat! Eikun ruoka-aineet listalle ja kauppaan. So easy!

Suunnittelulla voi siis helpottaa elämäänsä suunnattomasti. On ollut mahtavaa, kun ei ole päivittäin täytynyt miettiä mitä laittaa ruoaksi, vaan sen on tiennyt jo etukäteen ja kaikki tarvittava on kaapissa valmiina. Ruoanlaittoa on voinut ennakoida päiväsuunnitelmien suhteen ja joka päivä on ollut lounasta valmiina edellispäivän päivälliseltä. Aivan mahtavaa :) Kiitos Martat! 







tiistai 26. toukokuuta 2015

Kvinoaa ja silakkapihvejä

Kuinka moni muistaa lapsuudesta silakkapihvit? Olen jo tovin suunnitellut niiden tekemistä sillä niiden tekeminen on helppoa ja halpaa (ja kaiken lisäksi se on kalaa :D). Miinuspuolena on paistokäry ja riski, että joutuu syömään kaikki itse.. Luulen, että näitäkin voi tehdä monella eri tapaa ja jokaisella suvulla tai ainakin läänillä on se ikioma tyyli missä fileet pyöritellään ennen paistinpannulle heittämistä. Itse käytin vatkattua kananmunaa ja ruisjauhovalkopippurisuolasekoitusta, tilliä välissä - aika perinteistä siis. Rinnalle keitin kvinoaa, jonka maustoin tomaatilla ja paprikalla. Hyvä yhdistelmä, raikas ja kalainen :D Paras palkinto oli ennakkoluuloton yksivuotias, joka pisteli silakkapihvit poskeensa ja maistoi kvinoaa.


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Uuteen vuoteen ja klimppisoppaa

Vuosi 2015. Ensinnäkin on mainittava, että numero 5 on lempinumeroni, joten jo vuosiluku itsessään lupaa hyvää tälle vuodelle :D Rakastan suunnittelemista, niihin liittyviä listoja, ideoimista ja innostumista uudesta, niistä muodostuvia projekteja ja kaikkea muuta mitä nyt suunnitteluun kuuluukaan. Uusi vuosi onkin yleensä lempiaikaani, sillä silloin voi tehdä suunnitelmia uudelle vuodelle. Tämä vuosi on hieman erilainen sen suhteen. Pääni yrittää kyllä päivittäin saada suunnitteluvaihteen päälle ja onnistuukin siinä aika ajoin, mutta suoraan sanottuna pää lyö usein tyhjää. Olen helposti tyytymätön ja levoton, kun itselleni niin tuttu ja herkullinen viihtymiskeino on jotenkin epäkunnossa. On vienyt aikaa hyväksyä se ja tutkiskella miten tuon tyytymättömyyden saisi selätettyä. Useimmiten luokseni konttaava pieni neitokainen hoitaa homman puolestani ja unohdan koko asian, mutta välillä istun ajatusteni kanssa yksin ja päässäni surraa kymmenittäin pieniä välähdyksiä asioista joita tehdä - saaden mielen levottomaksi.

Tein yhden uuden vuoden lupauksen itselleni: tyytyväisen ja levollisen olotilan saaminen jokaiseen päivään. Työkaluiksi valitsin kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisen päivittäin sekä erilaisten rentoutusten käyttämisen vähintään kerran viikossa. Motivaattorina toimivat oma perhe, sekä oma hyvä olo. Mielenkiintoista oli, että kun olin päätöksen tästä tehnyt, niin seuraava päivä oli jo erilainen. Olin levollinen ja tyytyväinen, hymyilin ja nauroin enemmän, otin rennomin - en suunnitellut asioita eteenpäin. En ihan täysin luota, että tämä menisi ihan näin helposti, nythän mennään vasta tammikuun alussa, mutta on ollut kiva huomata että väsymyksestä huolimatta pystyn vaikuttamaan omaan olotilaani ja etenkin ympärilläni olevien olotilaan olemalla itse hyvällä mielellä.

Hyvänä keinona on ollut myös ystävältäni saatu neuvo tehdä sellaisia asioita joista nautin. Äitiyden pyörteissä arki rullaa paljon vauvan ympärillä, varsinkin vaiheessa jossa opetellaan seisomaan.. ja helposti ne omat kivat jutut jää taustalle. En ole osannut tehdä niitä, sillä aikaisemmin olen saanut käyttää omaan projektiin aikaa niin kauan kuin siihen on ollut tarvetta. Nyt opettelussa on uudenlainen tekemisen meininki, jossa asioita tehdään hetki kerrallaan ja jätetään ne sitten odottamaan seuraavaa mahdollista hetkeä. Ei kaikkein helpoin asia tällaiselle kaikki mulle heti nyt -persoonalle, mutta selvästi sen opettelu kannattaa sillä siitä on tullut hyvä fiilis.

Hetki kerrallaan -teemalla mennään siis tähän vuoteen ja sehän on ollut koko blogini idea, huomata arjen pienet hyvät hetket. Tänään yksi sellainen hetki oli, kun kokkasin jälleen kerran nostalgiaruokaa lapsuudesta - klimppisoppaa! Kauppapäivänä jääkaappi on aika tyhjä ja silloin ruoan keksiminen on itseasissa kaikkein palkitsevinta. Meillä klimppisoppaa syötiin lapsuuden kodissa tasaisin väliajoin ja pikkuveljestäni tuli jossain vaiheessa meidän perheen klimppi-vastaava. Itselleni on edelleen mysteeri paljonko jauhoja pitäisi munan sekaan laittaa, jotta saadaan oikea koostumus.. Sain kuitenkin mieleiseni taikinan ja hyvää soppaa!




tiistai 7. lokakuuta 2014

Kaivattu kananmunakastike

Lapsuuden makumuistot alkoivat jälleen eilen kummitella mielessäni ja tänään ryhdyin tuumasta toimeen - kananmunakastiketta! Tämä on yksi lapsuuteni lempiruoista ja sitä syötiin joko pelkiltään perunoiden kera tai sitten kalapuikkojen kanssa. Peruna on kuitenkin se toinen tärkeä elementti ja nimenomaan keitetyt perunat. Kun perunat tällä kertaa olivat vielä vanhempien tuliaisia, samoin kuin lautaselta löytyvät porkkanat ja pavut, oli päiväunien aikaan nautittu lounas kiitollisuudella maustettu. Odotan jo innolla sitä aikaa, kun mini me alkaa syödä muutakin kuin äidinmaitoa ja saan kokkailla meille kaikkia herkkuruokia!


tiistai 23. syyskuuta 2014

Confit de canard

Kahden vuoden takaisen Espanjanmatkan jälkeen olen kaivannut sieltä eniten ruokaa - yllättäen :) Erityisesti lounaalla tarjottu ankka on jäänyt mieleen ja olen koittanut kokkailla tuota samanlaista mureaa ankankoipea pariinkin otteeseen, huonolla menestyksellä. Pakastealtaasta tai vakuumista ostetut ankankoivet eivät ole muuttuneet keittiössämme mureiksi makunautinnoiksi, vaan pikemminkin sitkeiksi ja mauttomiksi "pakko syödä, koska maksoi paljon" -ruoiksi.

Meinasin jo luopua toivosta, kun eteeni osui vinkki, että ankankoivet kannattaa ostaa ankanrasvaan säilöttynä. Ajatus jäi kytemään mieleeni ja kun hulluilla päivillä silmiini osui juuri tällainen tuote, päätin kokeilla vielä kerran. Säilykepurkki sisälsi neljä kypsää ankankoipea säilöttynä ankanrasvaan ja hinta oli alessa 20 euroa - ei siis ihan arkiruokaa. Koivet ovatkin odottaneet juhlavampaa kattausta ja viimein tilaisuus koitti. Kutsuimme ystäväpariskunnan syömään sillä alustuksella, etten tiedä mitä pääruoasta tulee mutta alkuruoka on sen verran täyttävää että sillä ja jälkiruoalla pärjää ainakin hetken :)

Pitkä tarina lyhyeksi, aluruokana tarjoiltiin tuttu punajuurikeitto, joka oli hyvää ja jonka syömisen aikana ankankoivet olivat 20 minuuttia uunissa 200 asteessa. Koivet nostettiin pöytään pinaatilla höystetyn perunamuusin, sekä paistikastikkeen (kiitos vieraiden kekseliäisyyden :) kera. Ja kuulkaas, ankka oli juuri sellaista mitä muistan sen olleen Espanjassa - N.A.M (=nautinnollisen absoluuttisen maukasta). Jos ei tykkää suolaisesta ruoasta, niin sitten en suosittele, mutta muuten todella helposti valmistuva loistodinneri!

ps. jälkiruoaksi tarjoiltiin panna cottaa passionhedelmäkuorrutuksella.. :P








Karvarouskusta on moneksi

Viime keskiviikkona sain veljeni mukana ruokapaketin maalta, joka sisälsi muunmuassa karvarouskuja eli karvalaukkuja. En muista onko meillä lapsena syöty muita sieniä kuin näitä ja suppilovahveroita, ehkäpä kantarelleja, mutta tämän muistan sieltä saakka. Esimerkiksi jouluun kuuluu sienisalaatti tehtynä nimenomaan karvarouskuista.

Kiitos isäni, sain siis näitä ison pussillisen ja tein sen tietenkin ensimmäisenä tutun turvallisesti maukkaaksi sienisalaatiksi :) Sienet, sipulia, kermaa, suolaa ja pippuria - tätä mahtavuutta ruisleivälle ja namskis! Salaatti on itseasiassa vielä parempaa, kun se on muhinut päivän imien kaiken kerman sieniin ja sitten paistaa sen. Tällä kertaa sovelsin siitä pastakastikkeen, johon lisäsin pari herkkusientä, chiliä ja soijakastiketta. Soossi oli hyvää, mutta siitä puuttui jokin pehmeämpi maku.. Kolmantena päivänä meidän perheen pizzamestari taikoi lopusta kastikkeesta sienipizzan ja se oli mielestäni parasta kotona tehtyä pizzaa ikinä! Päälle lisätty mozzarella-emmental juusto oli selvästi ollut se puuttuva tekijä. En olisi uskonut, että tuo voimakasmakuinen sieni olisi sopinut pizzaan, mutta väärässä olin. Tätä tehdään toistekin!


tiistai 9. syyskuuta 2014

Kesäkurpitsasta on moneksi

En tiedä teistä, mutta itselläni pyörii aika pitkälti ne samat ruoat ja ruoka-aineet viikottaisessa menussa, joka aiheuttaa välillä kyllästymistä koko kokkailuun. Otan välillä itselleni haasteita jonkun uuden ruoka-aineen kanssa, josta en ole niin kovin innoissani ja viime aikoina se on ollut vanhempien tuottoisan kasvimaan ansiosta kesäkurpitsa. 

Kesäkurpitsakeitosta olenkin jo pauhannut ja vaikka se onkin hyvää, niin ei sitä ihan joka päivä halua syödä. Tämän ansiosta lähdin etsimään ideoita internetin ihmeellisessä maailmasta ja törmäsin kahteen reseptiin, joita lähdin kokeilemaan. Toinen oli kesäkurpitsavuoka, joka muistutti lasagnen ja makaronilaatikon risteytystä ja toinen täytetyt kesäkupitsat. En muista mistä reseptistä nämä sai alkunsa, joten en linkkaa tähän mitään suoria linkkejä, mutta ensimmäisessä on siis kesäkurpitsaa ja jauhelihakastiketta kerroksittain, joka kruunataan munamaidolla ja juustolla. Täytetyissä kesäkurpitsoissa käytin myös jauhelihaa täytteenä, herkkusienien, chilin ja paprikan ohella, tietysti juustokuorrutteella. Molemmat olivat kokeilemisen arvoisia ja ensimmäistä voidaan tehdä uudelleenkin. Täytetyt paprikat vievät mielestäni jälkimmäisestä voiton, joten ehkäpä tämä oli kertakokeilu. Mikähän sopisi seuraavaksi haasteeksi, ehkäpä tofu...

ps. Hyvistä keskurpitsaruoista otetaan vinkkejä vastaan!




tiistai 19. elokuuta 2014

Mustikoita

Mustikkasato jäi tänä vuonna viime vuotta pienemmäksi ja oma metsään meneminen ei oikein onnistunut pienen neitokaisen ansiosta (=marjojen poimiminen ei vielä ole lempipuuhaani), joten päätimme ostaa mustikoita. Ostomustikat jäivät laatikossa pöydälle muiden menojen takia ja muutaman tunnin päästä kotona odotti lievästi käyneelle haisevat marjat :/ Onneksi olin ehtinyt muutaman purkin laittaa pakkaseen ennen lähtöä, mutta mitä tehdä lopulla n. 3 kg mustikoita?!? Soitto äidille ja eikun mustikkahillon keittoon. Voin kertoa, että sotkuista ja kuumaa puuhaa, ja oman haasteensa toi pikkuneidin levottomat unet. Tunnin kokkailun jälkeen keittiö on jälleen siisti, parvekkeella nököttää kuusi purkkia hilloa ja hellalla mustikkakiisseli odottaa mannapuuron keittäjää. Ja mikä parasta, olo on ihan super - onnistuin ja jaksoin vielä kirjoittaa blogiakin. Elämän pieniä iloja :D



tiistai 5. elokuuta 2014

Elokuinen kesäkurpitsakeitto

Lomakausi alkaa meidän perheessä olla lopuillaan ja palautuminen kaupunkielämään on aloitettu. Kesäloma oli hitusen erilainen kuin aikaisemmat, pienen uuden ihmisen ansiosta. Onneksi pikkuinen tuntuu olevan sopeutuvaa sorttia, joten kaikki meni loistavasti, vaikkakin erilailla :)

Lomalta paluu ei tapahtunut taaskaan tyhjin käsin, vaan vanhemmat varustivat meidät kesäkurpitsoilla, pinaatilla ja kurkuilla. Viime kesänä hyväksi todettu kesäkurpitsakeittoresepti toimi pohjana, tällä kertaa pinaatilla ja chilillä höystettynä. Keitin yhden kesäkurpitsan vähässä vedessä pehmeäksi ja lisäsin chiliä. Samalla ryöppäsin pinaatin lehdet ja lisäsin ne kesäkurpitsan kaveriksi. Kun kurpitsa oli pehmennyt, soseutin seoksen sauvasekottimella, lisäsin kaksi kananamunaa ja lorauksen ruokakermaa. Sekotin vielä hieman ja annoin kiehahtaa. Maustoin vielä ripauksella suolaa ja chiliä. Namskis!








tiistai 27. toukokuuta 2014

Pinaatti-haukipullat

Pitkästä aikaa pääsin hellan ääreen kokeilemaan jotain ihan uutta tuttavuutta. Kaupassa haukifile oli tarjolla ja päätin ottaa riskin ostamalla sitä. Lihatiskin mukava setä jauhoi hauen valmiiksi ja antoi hyviä vinkkejä, miten haukipullat voisi valmistaa. Tsekkasin vielä kotona googlen tarjonnan ja päädyin testamaan kotikokin sivuilta löytyneen reseptin pinaatilla höystettynä. Korppujauhojen käyttö ei ole lempipuuhaani, mutta tällä kertaa seurasin uskollisesti ohjetta, jotta tietäisin miltä "normaalit" kalapullat maistuvat. Pullista tuli yllättävän hyviä, hieman suolaisia (ohjeessa oli 2 tl suolaa 500 g haukea) ja pinaatti teki niistä ehkä hitusen vetisempiä kuin mitä se olisi ollut ilman. Pullat saivat positiivisen vastaanoton myös toisen syöjän suusta, joten haukea voi löytyä jatkossakin tämän kodin ruokalistalta :)


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Herkkumakaronilaatikko

Se onnistui!!! Söin noin kaksitoista vuotta sitten todella maukasta herkkumakaronilaatikkoa, jonka jälkeen ajatus siitä on palannut mieleeni tasaisin väliajoin. Jostain kumman syystä en ole koskaan kokeillut itse sen tekemistä, vaikka olenkin epäillyt tietäväni sen maukkauden salaisuuden.. Tänään herätessäni tiesin viimein koittaneen sen päivän, kun kokeilisin arvaukseni paikkansapitävyyttä ja parhaassa tapauksessa saisin maistaa uudelleen tuon herkullisen maun. Pitkästä tarinasta lyhyt - munamaidon tilalle tein lasagnesta tutun valkokastikkeen goudalla höystettynä ja sekoitin sen makaroni-jauheliha -seokseen. Pinnalle vielä vähän juustoraastetta ja noin 20 minuutiksi uuniin. Maku oli parempi kuin muistin - jopa parempi kuin lasagnessa, joka on yksi suosikeistani. Ihanan kostea, pehmeä ja suolainen makaronilaatikko tulee olemaan tämän perheen ruokalistalla jatkossakin, ehkä jopa sillä seurauksella että perinteinen munamaitolaatikko jää unholaan..



tiistai 1. huhtikuuta 2014

Aprilliaamiainen

Aprillipäivä, kuten muutkin päivät, kannattaa aloittaa hyvällä aamupalalla. Kaivelin eilen pakastinta ja löysin vielä karvarouskuja viime kesältä. Vesi herahti kielelle jo pelkästä sienisalaatin ajatuksesta, joten olihan se toteutettava. Parasta on kun kerma saa imeytyä yön yli sieniin, joten maltoin eilen mieleni ja palkitsin itseni tänä aamuna sienisalaatti-ruisleivällä. Nam! Lähiaikoina on myös löytynyt lapsuusajan klassikko aamupalapöytään - kaakao :) Aurinkoista aprillipäivää!!!


keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kaalikääryleet

I did it! Tein kuin teinkin ensimmäistä kertaa elämässäni kaalikääryleitä! Niistä ei tullut niin pehmeitä, kosteita ja kauniin ruskeita, kuin mitä omat muistikuvani hyvistä kaalikääryleistä on, mutta a. tein ne itse alusta saakka b. sain vain yhden palovamman (pienen) c. ne maistuivat silti hyviltä ja d. sinappikermakastike ja puolukkahillo kruunasi kaiken. Olen siis tyytyväinen ja tiedän, että ensi kerralla koko prosessi on jo helpompaa :D Onnistumisen tunne.







sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Sunnuntainen sosekeitto ja voittajafiilis

Jääkaappi vaatii tänään täydennystä, mutta ennen sitä halusin kerätä jäljellä olevat ainekset ja loihtia lounaan. Kaapin kätköistä löytyi tällä kertaa muutama peruna, neljä porkkanaa ja yksi punajuuri. Vielä kun pöydälle oli jäänyt sipuli ja valkosipulin kynsiä, niin ainekset oli koossa kasvissosekeittoon. En ole suuri sosekeittofani, mutta motivaatio "nyhjäistä jotain tyhjästä" sai veden kielelle jo kiehumisvaiheessa (tai sitten se oli nälkä..). Jotta keitto ei jäisi aivan arkiseksi sosekeitoksi, niin keksin vielä paistaa viimeiset vaaleat leipäpalaset suolaisiksi krutongeiksi makealle keitolle vastapainoa antamaan. Sunnuntainen jämäkasvissosekeitonvalmistus jätti jälkeensä täyden mahan ja voittajafiiliksen! 

 



tiistai 18. helmikuuta 2014

Arjen filosofiaa ja kinkkukiusauspiirakka

Rakastan postikortteja. Kauneimmat kortit olen löytänyt posteista, joissa piipahtaessani saatan viettää tovin jos toisenkin korttihyllyjä kierrellessä. Kauniita tai oivaltavia kortteja löytäessäni hamstraan niitä piironginlaatikkoon odottamaan sopivaa postikortinlähetyspäivää tai sitten asetan ne esille hyvää mieltä levittämään. Tänään postissa poiketessani törmäsi ihaniin, itselleni uusiin tuttavuuksiin - Anna-Mari Westin kortteihin. Ihania kuvia, värejä ja arjen filosofiaa. Pari korttia tarttui matkaan ja ajattelinkin jakaa teille toisen täällä, toivoen että se saa jonkun muunkin suupielet kääntymään hymyyn ja pienen lämpimän läikähdyksen tuntumaan rinnassa.



Toinen asia mistä tänään olen ollut innoissani oli "kaappien kätköistä" -teemalla loihditttu kinkkukiusauspiirakka. Jääkaapissa on pari päivää ollut aurajuusto-kinkkukiusauksen jämät ja jostain syystä kolmantena päivänä se ei enää vain houkutellut. Oma luovuus oli koetuksella, mutta onneksi samassa taloudessa asuu innovatiivinen kotikokki, joka halusi kokeilla kinkkukiusauspiirakan tekemistä. Sämpylätaikinasta pohja tai oikeastaan ohut pohjakuori, kinkkukiusauksesta, tomaatista ja paprikasta sisus ja koko komeus kuorrutettiin juustolla. Kyllä maistui kinkkukiusaus taas kummasti :) Erityisen kiitoksen annan pohjakuorelle, joka oli NIIN rapea ja maukas. Kyllä vaan kannattaa kaivella kaappeja, kokeilla ja keksiä ihan uusia ruokalajeja!








tiistai 4. helmikuuta 2014

Tiistai-illan lohikeitto

Siskonmakkarasoppa, lihakeitto, nakkisoppa, jauhelihakeitto... talvella lumen ja etenkin loskan keskellä tekee usein mieli liemiruokia. Jostain syystä kalakeitto on jäänyt omalta kokkauslistalta kokonaan uupumaan ja tänään oli aika korjata tuo puutos. Perinteisen lohikeiton resepti löytyi maku.fi sivustolta, mutta jostain syystä siihen oli eksynyt ruokakerma.. korjasin tämän virheen laittamalla kuohukermaa ja nokareen voita, mutta muuten noudatin reseptiä :) Yllättävän helppo ja nopea ruoka, joka lämmittää sisältäpäin eikä todellakaan jätä nälkäiseksi. 

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Siivousta ja hemmottelua

Kädet ovat syyhynneet koko viikon siivoamaan ja eilen viimein tuo kutina sai tyydytystä, kun hinkasin keittiön puhtaaksi katosta lattiaan. Ilman ruokapalvelua ei energia olisi riittänyt ja rakkaudella kokatut perunalätyt (perunamuusin jämät + kananmunaa) katosivatkin nopeasti lautaselta.

Tänään testattiin jälleen lihan valmistamista uunissa paistomittarin kera, eikä se vieläkään onnistunut täydellisesti. Hyvää oli, mutta ei ihan timanttista :) Pitkästä aikaa mieleen muistuneet uunikasvikset sen sijaan maistuivat mahtavilta (loraus öljyä, hunajaa, suolaa ja timjamia)! Koko sunnuntain kruunasi makuuhuoneen siivouksen keskelle leijaillut pullantuoksu, joka todentui vuoden ensimmäisenä laskiaispullana ja superhyvinä minikorvapuusteina. Aika moista hemmottelua - kiitos rakas ♥ 






maanantai 6. tammikuuta 2014

Juustomakaroni

Vuosi 2014 - mitähän kaikkea kivaa se tuokaan tullessaan!? Syksyn pimeyden jälkeen on jälleen mukava lähteä kohti valoa ja kevättä, uusia kokkailuja, käsitöitä, kirjoituksia ja muuta mukavaa!

Pitkien pyhien jälkeen jääkaappi heitti jälleen kerran haasteen keksiä jämäruokaa ja mitä herkkuja lopulta syntyikään: juustomakaronia ja jämäkasvissalaattia :D Kerran elämässä juustomakaronia maistaneena, en muistanut yhtään miltä se maistuu, mutta koska siihen löytyi ainekset niin se tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Näin jälkikäteen mietittynä, juustomakaroni on kuin lasagne ilman jauhelihakastiketta: makaronia ja juustokastiketta. Uusi oltermannin cheddar sopi siihen täydellisesti ja lopputulos oli todellakin maittava ja ehdottomasti täyttävä.. Keventäjäksi rinnalle löytyi vielä pari tomaattia, avokado ja pätkä kurkkua. Vuoden ensimmäinen jämäruokasetti kokkailtu.