Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilöntä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilöntä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. elokuuta 2014

Mustikoita

Mustikkasato jäi tänä vuonna viime vuotta pienemmäksi ja oma metsään meneminen ei oikein onnistunut pienen neitokaisen ansiosta (=marjojen poimiminen ei vielä ole lempipuuhaani), joten päätimme ostaa mustikoita. Ostomustikat jäivät laatikossa pöydälle muiden menojen takia ja muutaman tunnin päästä kotona odotti lievästi käyneelle haisevat marjat :/ Onneksi olin ehtinyt muutaman purkin laittaa pakkaseen ennen lähtöä, mutta mitä tehdä lopulla n. 3 kg mustikoita?!? Soitto äidille ja eikun mustikkahillon keittoon. Voin kertoa, että sotkuista ja kuumaa puuhaa, ja oman haasteensa toi pikkuneidin levottomat unet. Tunnin kokkailun jälkeen keittiö on jälleen siisti, parvekkeella nököttää kuusi purkkia hilloa ja hellalla mustikkakiisseli odottaa mannapuuron keittäjää. Ja mikä parasta, olo on ihan super - onnistuin ja jaksoin vielä kirjoittaa blogiakin. Elämän pieniä iloja :D



perjantai 13. joulukuuta 2013

Wean greenit saapuivat!

Lokakuussa ilmestynyt Tuttifrutti magazine esitteli sivuillaan Wean greenin lasiset säilytysrasiat, jotka siirtyivät sujuvasti oman Pinterest profiilini "hankittavat" listalle. En kuitenkaan ole muistanut asian eteen mitään tehdä, joten yllätys oli iloinen, kun kuulin pikkuveljeni ostaneen kyseisiä tuotteita vanhenevalle siskolleen lahjaksi :) Tänään tuo odotettu paketti saapui ja siellä ne odottivat - ikiomat, uudet, hienot lasiset purkit! Ne ovat vaan niin kauniit herneen, vadelman ja mustikan värisine kansineen - me very like! Kiitos K&K ♥




keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Mascarpone ja mansikat

Mansikat on saatu viimein säilöttyä (kiitos ihanille avustajille!) ja kuormasta yli jääneet nautittiin iltapalaksi suklaahunnun sekä mascarpone-kermavaahdon kera :P Seuraavaksi sälilöntävuoroon astuvat mustikat sekä pian kypsyvät vadelmat. Kiitos luontoäidin ♥ 


torstai 4. heinäkuuta 2013

Rommikirsikat


Säilöntäkausi alkoi innokkaasti uudella kokeilulla - Rommikirsikoilla! Kyseiseen herkkuun ei löytynyt kovinkaan montaa ohjetta, joten soveltamisen jalo taito oli käytössä ja tuloksen maistamme viimeistään jouluna. Rommikirsikoiden valmistaminen on ollut pitkään mielessäni, sillä rakastan kirsikoita ja rommi on maistuvan drinkin varma pohja, joten tavallaan mikään ei voi mennä pieleen :) Mitähän sitä seuraavaksi pullottaisi?




maanantai 25. kesäkuuta 2012

Sateinen säilömispäivä

Sain viikonloppuna pussillisen raparperia ja tänään oli oiva päivä keksiä miten säilöä ne talven varalle. Ensimmäiset viisi vartta muuntautuivat raparperimehuksi, toiset viisi hilloksi ja loput viisi pääsi pilkottuna pakastimeen odottamaan talvista raparperipiirakkapäivää. Kiitos Äiti-maa :)