Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Pakkasilta
Viimein työkykyinen ja suht tervekin ;) Pieni yskä vielä kutittelee kurkkua, mutta voiton puolella ollaan. Päivitykset ovat jääneet vähälle, mutta eiköhän siihenkin ala jälleen löytyä päivittäistä energiaa ja ideoita. Olisi kiva kertoa enemmän uudesta (kolmas kuukausi alkaa) elinympäristöstä ja se on hyvä aloittaa kauniilla kuvalla talvisesta ilta-auringosta. Vaikka moni asia oman sopeutuvuuden suhteen vielä epäilyttää, niin mieleen muistui tapa, jolla tutustuin Töölöön ja tein siitä kotoisan - kamera. Keväiset kuvausretket siis odottavat.
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Kameraton elämä..
Unohdin kamerani maalle :/ Asian huomattuani ajattelin, että kännykkäkamera voi korvata parin viikon kamerattoman aikani, mutta täytyy myöntää että optimistisuus ei auttanut kuvien laatuun. Outoa, miten orvoksi voi tuntea olonsa ilman kameraa.. Siitä on tullut melkein yhtä tärkeä esine, kuin kännykästä. Jos omistaisin lankapuhelimen, niin voisinkohan pärjätä ilman kännykää? Se vaatisi tiettyjen tottumusten muuttamista, mutta huomaan, että viimeisen vuoden aikana olen usein jättänyt puhelimen kotiin ulos lähtiessäni ja tuntenut jopa jonkinlaista vapautta tehdessäni niin. Toisaalta, tieto siitä että voin ottaa sen halutessani mukaan on myös vapauttavaa. Ehkä pitäisi harkita uuden puhelimen hankkimista? Sellaisen, jossa on riittävän hyvä varakamera.
Lunta odotellessa.
Lunta odotellessa.
torstai 30. elokuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
