Syysflunssa yllätti. Ja tarkoitan sitä todella, yllätti. Olin vahvasti päättänyt etteivät ympärillä jylläävät pöpöt tartu minuun ja uskoin päätökseni olevan todella hyvä suojakeino. Kun siis tiistai-iltapäivästä kurkussa alkoi tuntua ikävältä, olin hämmentynyt. Muutaman tunnin päästä flunssapöpöt olivat jo aloittaneet kunnon bileet kehossani ja makasin sängyssä muistellen vanhan Strepsils-mainoksen piikkiomena kurkussa -vertausta tappiomielellä. No joka tapauksessa, flunssarohdot on taas otettu käyttöön ja tässä muistutus yhdestä parhaimmista flunssajuomista:
Flunssankarkoitusjuoma
valkosipulinkynsiä tai inkivääriä pilkottuna
sitruunaviipale
hunajaa
kuumaa vettä
Valitse lempparikuppisi, laita ainekset pohjalle ja kaada kuuma vesi päälle. Nauti kuumana monta kupillista :) Jos ei ihan paranna flunssaa, niin yrittämisestä tulee ainakin hyvä mieli.
Toinen hyvä on kuuma mustaherukkamehu, etenkin itse tekemästä (=äidin tekemästä) mehusta.
Itselläni flunssassa tekee mieli keittoja. Jotain tulista, joka avaa tukkoisen nenän ja mausteista, että maistaa edes jotain pieniä makuja syömästään ruoasta. Löysin netistä thaimaalaisen kanakeiton reseptin, jonka parempi puoliskoni tänään toteutti sairastavalle vaimokkeelle ❤️ Keitto oli juuri sitä mitä kaipasinkin tähän olotilaan ja yllätyin kuinka hyvin maistoin yrttien maun! En osaa kuvitella thaikeittoa ilman korianteria, joten lisättiin sitä thai-basilikan lisäksi. Nuhanenä suosittelee :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste flunssa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste flunssa. Näytä kaikki tekstit
torstai 25. syyskuuta 2014
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Puhalluspullo ja sipulisukat
Eilen illalla kokeilin ensimmäistä kertaa puhalluspulloa liman liikkelle saamiseen keuhkoista. Sain letkun ja ohjeen terveydenhoitajalta, mutta se löytyy esimerkiksi Hengitysliiton sivuilta. Ideana on aktivoida puhaltamisen avulla keuhkojen pienenpieniäkin tiehyeitä. Halpa ja helppo konsti yskänlääkkeiden sijaan :)
Toinen vinkki tuli rakkaalta veljeltäni ja muistelin, että olen kuullut siitä jostain muualtakin. Eli raaka sipuli kuoritaan ja laitetaan sängyn viereen. Luulen, että sen vaikutukset liittyvät sen voimakkaaseen aromiin, joka avaa röörejä, mutta keskustelua löytyy myös sen "bakteereita keräävästä" vaikutuksesta. Neuvoja löytyy myös valkosipulin lisäämisestä, sipulin pilkkomisesta renkaiksi tai silpuksi, sipulisukista ja vaikka mistä, mutta sipulilla on selvästi kansanparannuksessa osansa flunssan kukistamisessa. Ehkäpä kokeilen ensi yönä sipulisukkia..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
