maanantai 29. syyskuuta 2014

Äitiys

Tasan viisi kuukautta sitten heräsi kodistamme ensimmäisen kerran kahden sijaan kolme. Pieni nyytti tuhisi vieressämme ja tajusin olevani äiti. Äiti. Yhdeksän kuukauden laskeutuminen tähän ajatukseen antoi ehkä jonkinlaisen pohjan jolle voisin alkaa rakentaa tätä ajatusta, mutta vasta kun vastasyntynyt tyttö nostettiin rinnalleni ensimmäisen kerran, tajusin kuinka alussa rakennustyömaani oli ollut.

Olen lukenut kaikenlaisia synnytyskertomuksia äidinrakkaudesta. Sellaisia joissa äidinrakkaus syöksyy suoniin heti ensimmäisen huudon kohdalla, sellaisia joissa sitä ei ole heti löytynyt, sellaisia joissa masennus on estänyt koko tunteen löytymisen. Luulen, että jokainen synnytys on oma kertomuksensa äitiydestä, äidinrakkaudesta ja kaikesta mitä pienen uuden ihmisen syntymiseen liittyykin. Jokainen tarina on yhtä uniikki kuin aiheuttajansa ja värikäs kuin kertojansa, ja voi! - siksi niin mielenkiintoinen ja arvokas.

Ajattelin synnytystä hyppynä tuntemattomaan. Monet uudet asiat voivat tuntua siltä, mutta yleensä asiat, joita valitsen tekeväni liittyvät iloon, nautiskeluun ja hyvään oloon, eivät siis sisällä kipua tai suurempia elämänmuutoksia. Päätin jo raskauden alussa etten miettisi koko synnytystä ennen kuin keväällä ja kun tammikuu koitti, alkoivat synnytysajatukset hiipiä mieleeni. Ensimmäinen tunne oli epätietoisuudesta kumpuava pelko: Kestänköhän tulevan kivun? Selviänkö hengissä? Olisin halunnut että joku olisi osannut kertoa minulle tarkalleen millaista synnyttäminen olisi ja miten se menisi, millaista kipua se sisältäisi ja millainen kehoni olisi sen jälkeen. Asiasta puhuminen helpotti pahimman kärjen pelolta pois  ja suurin helpotus tuli seuraamalla äitejä: kaikki näkemäni olivat hengissä, kävelivät normaalisti ja monilla oli enemmän kuin yksi lapsi(!). Myös sairaalaan tutustumisen aikana tullut luottamus synnytyshenkilökuntaa kohtaan toi varmuutta omaan selviytymiseen. Jossain vaiheessa huomasin pelon kääntyneen odotukseen ja jopa innostukseen: mielenkiintoista nähdä millainen kokemus synnytykseni olisi!

Kuukausien odotuksen jälkeen itse h-hetkellä ajatuksia oli päässä nolla kappaletta. Synnytykseen valmistava supistuskipu vei kaiken energian pakottaen mielen keskittymään hengittämiseen ja kestämiseen. Ajantaju katosi ja oli vain tässä ja nyt, kipuaalto kerrallaan. Ponnistusvaiheessa tuntui, että keho vei kerrankin mieltä eikä mieli kehoa. Ja kun viimein kätilö näytti lasta ja tajusin sen olevan tyttö, katsoimme uutukaisen isän kanssa toisiamme ja kyynel vierähti poskelleni. Ensimmäinen tunne oli helpotus. Valtava helpotus. Katselin pientä tytärtäni, joka katseli turvonnein sumein silmin maailmaa ensimmäistä kertaa. Ainutlaatuinen.

Kiitos viisas keho,  kiitos tukena ja loppuelämän vastuunjakajana toimiva rakas kumppani, kiitos sairaalan osaava synnytyshenkilökunta ja kiitos pieni tyttäremme, olet täydellinen.







torstai 25. syyskuuta 2014

Flunssakeitto

Syysflunssa yllätti. Ja tarkoitan sitä todella, yllätti. Olin vahvasti päättänyt etteivät ympärillä jylläävät pöpöt tartu minuun ja uskoin päätökseni olevan todella hyvä suojakeino. Kun siis tiistai-iltapäivästä kurkussa alkoi tuntua ikävältä, olin hämmentynyt. Muutaman tunnin päästä flunssapöpöt olivat jo aloittaneet kunnon bileet kehossani ja makasin sängyssä muistellen vanhan Strepsils-mainoksen piikkiomena kurkussa -vertausta tappiomielellä.  No joka tapauksessa, flunssarohdot on taas otettu käyttöön ja tässä muistutus yhdestä parhaimmista flunssajuomista:

Flunssankarkoitusjuoma
valkosipulinkynsiä tai inkivääriä pilkottuna 
sitruunaviipale
hunajaa
kuumaa vettä

Valitse lempparikuppisi, laita ainekset pohjalle ja kaada kuuma vesi päälle. Nauti kuumana monta kupillista :) Jos ei ihan paranna flunssaa, niin yrittämisestä tulee ainakin hyvä mieli.

Toinen hyvä on kuuma mustaherukkamehu, etenkin itse tekemästä (=äidin tekemästä) mehusta.

Itselläni flunssassa tekee mieli keittoja. Jotain tulista, joka avaa tukkoisen nenän ja mausteista, että maistaa edes jotain pieniä makuja syömästään ruoasta. Löysin netistä thaimaalaisen kanakeiton reseptin, jonka parempi puoliskoni tänään toteutti sairastavalle vaimokkeelle ❤️ Keitto oli juuri sitä mitä kaipasinkin tähän olotilaan ja yllätyin kuinka hyvin maistoin yrttien maun! En osaa kuvitella thaikeittoa ilman korianteria, joten lisättiin sitä thai-basilikan lisäksi. Nuhanenä suosittelee :)



tiistai 23. syyskuuta 2014

Confit de canard

Kahden vuoden takaisen Espanjanmatkan jälkeen olen kaivannut sieltä eniten ruokaa - yllättäen :) Erityisesti lounaalla tarjottu ankka on jäänyt mieleen ja olen koittanut kokkailla tuota samanlaista mureaa ankankoipea pariinkin otteeseen, huonolla menestyksellä. Pakastealtaasta tai vakuumista ostetut ankankoivet eivät ole muuttuneet keittiössämme mureiksi makunautinnoiksi, vaan pikemminkin sitkeiksi ja mauttomiksi "pakko syödä, koska maksoi paljon" -ruoiksi.

Meinasin jo luopua toivosta, kun eteeni osui vinkki, että ankankoivet kannattaa ostaa ankanrasvaan säilöttynä. Ajatus jäi kytemään mieleeni ja kun hulluilla päivillä silmiini osui juuri tällainen tuote, päätin kokeilla vielä kerran. Säilykepurkki sisälsi neljä kypsää ankankoipea säilöttynä ankanrasvaan ja hinta oli alessa 20 euroa - ei siis ihan arkiruokaa. Koivet ovatkin odottaneet juhlavampaa kattausta ja viimein tilaisuus koitti. Kutsuimme ystäväpariskunnan syömään sillä alustuksella, etten tiedä mitä pääruoasta tulee mutta alkuruoka on sen verran täyttävää että sillä ja jälkiruoalla pärjää ainakin hetken :)

Pitkä tarina lyhyeksi, aluruokana tarjoiltiin tuttu punajuurikeitto, joka oli hyvää ja jonka syömisen aikana ankankoivet olivat 20 minuuttia uunissa 200 asteessa. Koivet nostettiin pöytään pinaatilla höystetyn perunamuusin, sekä paistikastikkeen (kiitos vieraiden kekseliäisyyden :) kera. Ja kuulkaas, ankka oli juuri sellaista mitä muistan sen olleen Espanjassa - N.A.M (=nautinnollisen absoluuttisen maukasta). Jos ei tykkää suolaisesta ruoasta, niin sitten en suosittele, mutta muuten todella helposti valmistuva loistodinneri!

ps. jälkiruoaksi tarjoiltiin panna cottaa passionhedelmäkuorrutuksella.. :P








Karvarouskusta on moneksi

Viime keskiviikkona sain veljeni mukana ruokapaketin maalta, joka sisälsi muunmuassa karvarouskuja eli karvalaukkuja. En muista onko meillä lapsena syöty muita sieniä kuin näitä ja suppilovahveroita, ehkäpä kantarelleja, mutta tämän muistan sieltä saakka. Esimerkiksi jouluun kuuluu sienisalaatti tehtynä nimenomaan karvarouskuista.

Kiitos isäni, sain siis näitä ison pussillisen ja tein sen tietenkin ensimmäisenä tutun turvallisesti maukkaaksi sienisalaatiksi :) Sienet, sipulia, kermaa, suolaa ja pippuria - tätä mahtavuutta ruisleivälle ja namskis! Salaatti on itseasiassa vielä parempaa, kun se on muhinut päivän imien kaiken kerman sieniin ja sitten paistaa sen. Tällä kertaa sovelsin siitä pastakastikkeen, johon lisäsin pari herkkusientä, chiliä ja soijakastiketta. Soossi oli hyvää, mutta siitä puuttui jokin pehmeämpi maku.. Kolmantena päivänä meidän perheen pizzamestari taikoi lopusta kastikkeesta sienipizzan ja se oli mielestäni parasta kotona tehtyä pizzaa ikinä! Päälle lisätty mozzarella-emmental juusto oli selvästi ollut se puuttuva tekijä. En olisi uskonut, että tuo voimakasmakuinen sieni olisi sopinut pizzaan, mutta väärässä olin. Tätä tehdään toistekin!


tiistai 9. syyskuuta 2014

Kesäkurpitsasta on moneksi

En tiedä teistä, mutta itselläni pyörii aika pitkälti ne samat ruoat ja ruoka-aineet viikottaisessa menussa, joka aiheuttaa välillä kyllästymistä koko kokkailuun. Otan välillä itselleni haasteita jonkun uuden ruoka-aineen kanssa, josta en ole niin kovin innoissani ja viime aikoina se on ollut vanhempien tuottoisan kasvimaan ansiosta kesäkurpitsa. 

Kesäkurpitsakeitosta olenkin jo pauhannut ja vaikka se onkin hyvää, niin ei sitä ihan joka päivä halua syödä. Tämän ansiosta lähdin etsimään ideoita internetin ihmeellisessä maailmasta ja törmäsin kahteen reseptiin, joita lähdin kokeilemaan. Toinen oli kesäkurpitsavuoka, joka muistutti lasagnen ja makaronilaatikon risteytystä ja toinen täytetyt kesäkupitsat. En muista mistä reseptistä nämä sai alkunsa, joten en linkkaa tähän mitään suoria linkkejä, mutta ensimmäisessä on siis kesäkurpitsaa ja jauhelihakastiketta kerroksittain, joka kruunataan munamaidolla ja juustolla. Täytetyissä kesäkurpitsoissa käytin myös jauhelihaa täytteenä, herkkusienien, chilin ja paprikan ohella, tietysti juustokuorrutteella. Molemmat olivat kokeilemisen arvoisia ja ensimmäistä voidaan tehdä uudelleenkin. Täytetyt paprikat vievät mielestäni jälkimmäisestä voiton, joten ehkäpä tämä oli kertakokeilu. Mikähän sopisi seuraavaksi haasteeksi, ehkäpä tofu...

ps. Hyvistä keskurpitsaruoista otetaan vinkkejä vastaan!