keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kierrätyslöytöjä

Nyt kun kantarellit on syöty parempiin suihin, voin esitellä viimeisimmät kierrätyslöytöni :) Olen jo aikaisemmin saattanut mainita viehtymykseni erilaisiin lakkeihin, jonka takia pidän viikko sitten ostamaani kierrätyslakkia superlöytönä. Kallion puistokirppikseltä löytyneen kierrätyslakkimyyjän pisteellä kävi todellinen kuhina ja kymmenien erilaisten lakkien joukosta oli hankalaa tehdä valita: retrokuvioinen, vakosamettinen, kukallinen.. Päädyin lopulta valkoiseen, joka on tehty vanhasta pitsilakanasta ja valitsin siihen sinisen tupsun. Loistava konsepti!

Toiset kaksi kierrätyslöytöäni löytyivät UFFista. Tarpeeni vierailla UFFissa lähti alunperin syystakista. Halusin löytää ohuen, vettä ja tuulta pitävän takin (mielellään harmaan), jota voisi käyttää monissa eri tilanteissa. En ihan löytänyt sitä mitä hain, mutta siniseen nahkatakkiin ja tummansinisiin nahkasaapikkaisiin törmätessäni tiesin, etten voi lähteä ilman niitä kotiin. Saapikkaat tuntuivat ihanan pehmeiltä jalassa ja otinkin ne heti käyttöön kaupasta päästyäni. Nahkatakkihan pitää sadetta ja tuulta, joten ihan metsään ei mennyt, mutta tiedän että sen käyttö vaatii hieman totuttelua. Onneksi on koko syksy aikaa!




3 kommenttia:

  1. Vinkki! Kierrätyslakkien myyjä on Katja Riikonen.

    VastaaPoista
  2. Ihana lakki, tiedätkö tekeekö Katja Riikonen niitä myös lapsille?
    t. salainen Martta

    VastaaPoista
  3. Hei SMY :) Ja itseasiassa lakkeja oli enemmän lapsille kuin aikuisille. Ymmärtääkseni myynnissä oli kolmea eri kokoa: vauvoille, n. 2,5 vuotiaille ja sitten aikuisille.

    VastaaPoista