sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Ensimmäinen G+M viikkoni

Ensimmäinen ruokarajoitteinen viikko takana ja täytyy kyllä myöntää, että aikamoista ruokatavaroiden tutkailua on ollut. Ensinnäkin, ihmisen mieli on kyllä kumma: kun jotain ei saa syödä, niin sitä tekee tietysti eniten mieli. En normaalistikaan syö paljon leipää, mutta tällä viikolla kaikki herkkusämpylät ja ruisleivät ovat näyttäneet ylitsepääsemättömän herkullisilta. Sama juttu kahvin kanssa! Juon todella harvoin kahvia, mutta eilen oli pakko saada latte, jonka testasin ensimmäistä kertaa elämässäni soijamaidolla. Yllättävää kyllä, se maistui hyvältä :) Onneksi markkinoilla on siis paljon gluteenittomia ja maidottomia tuotteita leivistä ruokakermoihin saakka. Niihin tutustuminen ja tottuminen vie selvästi hetken aikaa, sillä ensimmäisen viikon kauppareissut ja aamupalat ovat tuntuneet tottumattomalle hankalilta. Tavallaan koko kokeilu on kuin seikkailu, jossa ruokaan tutustuu aivan erilaisten lasien läpi kuin aikaisemmin - toisaalta taas tuntuu kuin lasit olisivat rikki eikä niistä näe kunnolla läpi.

Kuluneen viikon aikana on tullut tutustuttua uusiin kaura- ja soijatuotteisiin, joista johtuu myös viikon ainoa gluteiinilipsahdus.. Olin ostanut savutofua, enkä ollut kaupassa huomannut kiinnittää huomiota gluteenittomuuteen. Kotona huomasin, että paketti sisälsi soijakastiketta, joka sisältää vehnää (tämäkin oli uusi tieto). En kuitenkaan raaskinut olla käyttämättä pakettia, joten huuhtelin tofun vedellä ja tein harkitun valinnan sen syömisestä.

Viikon suurin yllättäjä on ollut kebab, joka on gluteeniton ja maidoton tuote! Varmaa ei ole, kuinka gluteenittomasti kebabbilat tuotteitansa käsittelee, mutta mielestäni oli raikastavaa löytää roskaruoka, joka sopii G+M ruokavalioon. Viikon herkullisin yllättäjä taas löytyi tänään, kun sunnuntaipäivän lätyt valmistuivat Oatlyn kauramaidosta ja Sunnuntain gluteenittoimista jauhoista. Epäileväisyys vaihtui tyytyväiseen hymyyn, kun sain ensimmäinen haarukallisen savukinkulla täytettyä lättyä. Viikon kruunasi makeat lätyt Oatleyn kaurajäätelön ja raparperihillon kera - N.A.M. (=Nautinnollisen Ahmittava Makuelämys)!




Olen viikon aikana huomannut, että maidottomuus on itselleni vaikeampaa kuin gluteenittomuus. Rakastan täyteläistä luonnonjugurttia, juustoja ja voita, eikä niille löydy vastaavaa maidotonta tuotetta. Mielenkiintoista on nähdä mitä tapahtuu, kun kahden viikon kokeilujakson jälkeen otan maitotuotteet takaisin käyttöön. Niin ja vielä yksi mielestäni todella positiivinen asia ruoka-aine allergioihin ja ruokavalioihin liittyen! Monet firmat, kuten Leaf ja Fazer, tarjoavat sivuillaan palvelua, jolla voi etsiä kyseisen tuotemerkin maidottomat ja gluteenittomat tuotteet. Aivan loistavaa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti