maanantai 17. syyskuuta 2012

Gluteenia ja maitoa - ei kiitos.

Tänään alkoi gluteeniton-maidoton kokeilujakso. Kyseinen kokeilu on ollut mielessä viimeiset kymmenen vuotta, mutta se on aina tuntunut jotenkin ylitsepääsemättömän vaikealta ajatukselta. Tällä kertaa otin hieman enemmän taustoja selville ja huomasin, että kyseisen ruokavalion pitäminen ei olekaan ihan mahdoton ajatus. Ruisleipä ja voi tuntuivat pahimmilta uhrauksilta, mutta toisaalta voihan olla että elimistöni reagoi ainoastaan vehnään. Katsotaan..

Mielenkiintoisinta tässä on erilaisten tuotteiden testaus. Tänään aloitimme aamun Rainbown luomu-soijavalmisteesta ja mustikoista tehdyllä pirtelöllä. Valmisteen maku ei ollut sinällään eikä myöskään mustikoiden kanssa makuhermoja kutkuttava, joten huomenna testissä on kaurapohjainen tuote.

Illalliseksi mietteissä oli leipä, jota varten hain kaupasta gluteenittomia jauhoja. Olin etukäteen katsonut perunarieskan ohjeen ja selvittänyt että gluteenikuurilla saa syödä kauraa - huippua!. Vasta tarkemmin tutkittuna selvisi, että mikä tahansa kauratuote ei kelpaa, vaan sen pitää olla nimenomaan puhdasta kauraa (gluteiiniton kaura). Ärsytti, koska olin ajatellut käyttää kaapissa olevat kaurahiutaleet leipään - bye bye Elovena. No, onneksi taloutemme toinen osapuoli oli vielä matkalla kotiin ja  rieska valmistui lopulta Provenan gluten free kaurahiutaleiden voimalla. Päälle romainesia, itsetehtyä majoneesia (helppo majoneesi ohje täältä), tomaattia, kurkkua ja eilistä possun ulkofilettä. Kulinaristi-minä ei vielä ole vakuuttunut  gluteiiniton-maidoton ruokavalion mahdollistamista makunautinnoista, mutta olen ylpeä itsestäni - kaikki päivän ruokavalinnat pysyivät kuurin mukaisena! Hyvä minä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti