Meillä on tällä hetkellä ahkerassa käytössä Viisas elämä -kortit (Marika Borg). Kortit ovat ihanan värikkäät ja lapset haluavat iltahiljentymisen yhteydessä nostaa kortin itselleen. Olen itse käyttänyt kortteja lähinnä, kun mieltäni kaihertaa jokin isompi kysymys tai kun haluan viisaan neuvon oman oloni käsittelemiseen, kuten mikä auttaisi minua juuri nyt ahdistavan oloni kanssa tai mitä tekisin uuden työn suhteen jne.
No eilen päätin myös nostaa kortin, vaikka kysymykseni ei ollut niin selkeä. Halusin jotain apua oman olotilani, itselleni vaikeiden tunteiden käsittelyyn. Käteni nosti pakasta kirjavan papukaijakortin, jossa luki Löydä oma äänesi. Ensimmäinen ajatus mitä skeptinen mieleni nosti oli, että mitähän tämä nyt meinaa. Luin kortin takaa löytyvän pidemmän tekstin ja kyyneleet vierähtivät poskilleni. "Ilmaisemme itseämme epäaidosti ja toimimattomasti varsinkin silloin, kun hermostumme, pahoitamme mielemme tai ahdistumme. Saatamme vaahdota ja sättiä kovaa ja karkeasti." Osui ja upposi. En kuitenkaan ehtinyt analysoida korttia pidempään, sillä iltasatu odotti.
Tänään heräsin kireänä ja olo oli ikävä, vaikka olin nukkunut pitkät yöunet. Yöllä alitajuntani oli tuonut pelkoni uniini ja heräsin keskellä yötä ajatukseen, että olen vakavasti sairas. Hengitin syvään, vaihdoin asentoa ja keskityin sisään ja ulos virtaavan ilman havainnointiin. Olen huomannut tämän olevan ainoa asia mitä pystyn tekemään ettei mieleni ala ruokkimaan pelkoani, jolloin uni ei enää tule. Onneksi tätä ei tapahdu kovin usein. Nukahdin uudelleen. No kireä aamu vaihtui päivään ja tajusin, että minullahan on keino purkaa tätä oloa. Ja vieläpä mukava keino - meditointi!
Tähän on todettava, että olen jo vuonna 2014 tutustunut ensimmäisen kerran tutkimuksiin, joiden mukaan mindfulness, meditointi tai mikä tahansa hiljentymisharjoittelu on meille tärkeää terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Olen aina nauttinut näistä harjoitteista, jos niitä on ollut hyvinvointikoulutuksissa, mutta en ole osannut ottaa niitä osaksi arkeani. Oikeastaan jokin minussa on vastustanut niitä vahvasti. Liian vaikeaa, liian rasittavaa, vie liikaa aikaa ja parhain, minä pärjään ilmankin :D Ego on ollut vahvasti niitä vastaan, vaikka sielu on kaivannut niiden tuomaa ravintoa. Puolitoista vuotta sitten aloin meditoida ikään kuin pakon edessä (sain paniikkikohtauksen ja makasin viikon sängyssä voimattomana). Meditointi oli ainoa asia mikä tuntui hyvältä ja millä tunsin saavani rauhaa kehossani vallitsevaan epätasapainoon. Sain jopa selkäsärkyni loppumaan erään pitkän meditoinnin yhteydessä, jossa käsittelin vihaa, mutta siitä toisella kertaa.
Takaisin tähän päivään. Selasin youtuben meditointeja ja olin jo aloittamassa tunteita käsittelevän meditoinnin, kun jostain tuli ajatus, että nyt tarvitsen metta meditointia. Metta-meditaatiot eli rakastavan ystävällisyyden (loving kindness) -meditoinnit keskittyvät rakastavaan myötätuntoon niin itseä kuin muitakin kohtaan. Tänään halusin valita nimenomaan itsemyötätuntoon keskittyvän harjoituksen. Itken usein meditointien aikana, niin myös tänään. On hämmentävää, miten voi antaa itselleen jotain jota ei edes tiennyt kaipaavansa. Kuinka oman käden kosketus toisessa kädessä voi tuntua niin lohduttavalta ja eheyttävältä, kuinka itselle sanotut kauniit sanat koskettavat ja antavat turvaa. Olet ihana juuri tuollaisena kuin olet, olen aina vierelläsi, ei hätää, rakastan sinua..
Meditoinnin aikana koin myös oivalluksen. Olen aina pitänyt itseäni suurpiirteisenä tyyppinä, sellaisena joka menee siitä mistä aita on matalin. Mutta itseasiassa sisäinen ääneni ei todellakaan arvosta noita piirteitä itsessäni. Oivalsin, että oma sisäinen puheeni on todella paheksuva ja omaa korkeat standardit. Jos jätän takkini väärään paikkaan tai koitan keventää siivousta jättämällä pölypallot huomaamatta, ei sisäinen ääneni ole kovinkaan lempeä. Tämä oivallus toi mieleeni eilisen papukaijakortin, joka sai häpeän ja syyllisyyden kyyneleet silmiini - sillä tuo ankara ja karkea ääni ei jää ainoastaan sisälleni kun hermostun tai ahdistun. En halua olla tuo ikävästi puhuva karkea tyyppi, vaan jotain muuta.
"Sanat ovat eheyttävä lahja." Lause kiteyttää kortin sanoman. Mitä jos harjoittelisin uuden sisäisen äänen käyttämistä? Mitä jos sättimisen ja paheksumisen sijaan sanoisinkin itselleni ensi kerralla sinä riität, ei se mitään tai miten voisin auttaa sinua tässä tilanteessa? Mitä jos ehtisin hengittää edes kerran syvään, ennen kuin päätän miten reagoin itselleni tai läheisilleni ärsyttävässä tilanteessa tai lohduttaisin itseäni ääneen ahdistavan tilanteen kohdatessa. Mitä jos valitsisin olla itseni puolella. Valitsisin rakkauden.
"What ever the question. Love is the answer."
- Wayne w. Dyer-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti