maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kukat tulloo!

Kuten kevään mittaan olette saattaneet huomata, meillä kasvaa parvekkeella oma pieni puutarha. Kasvit ovat valtaosin yrttejä, mutta niiden lisäksi löytyy kuukausimansikkaa, tomaattia ja chiliä. Kasvien itämistä ja kasvamista on ollut mielenkiintoista seurata, samalla tuntien jonkinlaista ylpeyttä siitä, että olemme saaneet olla prosessissa osallisina. Viime aikoina olemme odotelleet merkkejä kukinnoista tomaatin, mansikan ja chilin kohdalla, ja viimein odotus palkitaan! Chilejä koristaa valkoinen kaunis kukinto ja tomaatissa alkuja on näkyvissä joka haarakkeessa. Enää mansikka antaa odotuttaa itseään, mutta eiköhän sekin kohta innostu kukkimaan.  

Pian päästään pölytyspuuhiin :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti